12 ETYDIÄ IKUISESTA ELÄMÄSTÄ

Inhoan henkivakuutusasiamiehiä: he väittävät aina, että jonain päivänä tulen kuolemaan, mikä ei ole totta.
Stephen Leacock

Kaikki paitsi elämä on turhaa.
Juice Leskinen

12 etydiä ikuisesta elämästä oli teossarja, joka pyrki löytämään 12 tapaa harjoitella ikuista elämää. Joka kuukausi vuoden 2010 ajan esitettiin yksi etydi. Kukin etydi syntyi esitystaiteilija Tuomas Laitisen ja toisen taiteilijan välisestä yhteistyöstä kolmen vuorokauden yhtäjaksoisen työskentelyn pohjalta. Etydeistä kootaan keväällä 2011 ikuisen elämän harjoitusten käsikirja.

Ehkä suurin uskontojen käsittelemä aihe on ihmisen kyky selvitä hengissä. Usko tai henkinen harjoitus nähdään keinona voittaa kuolema liittymällä jollain tapaa jumalallisuuden piiriin. Kuolemattomuus ja ikuisuus ovat käsitteitä, joita ihmisen on kuitenkin vaikea hahmottaa, joista on vaikeaa saada otetta. Siksi niitä käsitellään lähinnä negaation kautta – rajattomuus ymmärretään jonain jolla ei ole rajaa, äärettömyydestä voi puhua vain jos ensin sanoo ’ääri’.

Konsepti: Tuomas Laitinen (esitystaiteilija, ohjaaja)
Taiteilijat:
Ishmael Falke (nukketaiteilija), Johanna MacDonald (esitystaiteilija), Rausparan (uusshamanistinen esitysduo), Carl-Erik Engqvist (uusmediataiteilija), Jyri Pitkänen (valokuvaaja/performanssitaiteilija), Aapo Korkeaoja (performanssitaiteilija), Anna Maria Häkkinen (koreografi/tanssija), Tellervo Kalleinen (performanssitaiteilija), Wisa Knuuttila (kuvataiteilija/esiintyjä), Dasniya Sommer (köysitaiteilija), Nagashila (taidemaalari)