|
EVERYWHEN
ABORIGINAALIEN AIKA

TAVALLINEN AIKA
Aboriginaalit
ovat asuneet Australiassa tieteellisten arvioiden mukaan noin 50.000
vuotta. He pisimpään eristyksissä elänyt kansa
ihmiskunnasta, lukuunottamatta pientä kauppaa Oseanian merenkulkijoiden
ja rannikolla asuvien heimojen välillä. Tuhansia vuosia
aboriginaalit ovat eläneet heimolakien mukaan. Ne sisälsivät
sofistikoituneita tapoja ratkoa riitoja ja välttää
tyrannian syntymistä. Vaikka heimojen välillä on
käyty sotia, vihollisuudet ratkottiin enimmäkseen rituaalisesti.
Jotkut heimoista olivat kumppaneita keskenään ja vaihtoivat
tavaroita, elintarvikkeita ja solmivat avioliittoja ristiin. Toiset
olivat perinteisesti vihollisia. Mutta ehkä siksi että
maa on pyhä, sitä kohtaan esitettiin vain vähäisiä
vaatimuksia ja koska heimot tulivat enimmäkseen toimeen sen
antimilla, aboroginaalien historiaa voi pitää verettömänä
muihin kulttuureihin verrattuna.
The
people of the dream watched the people of the clock come out of
the sea
Mary Durack
Britit
rantautuivat Australiaan 1788, jonka jälkeen he ovat valloittaneet
maan vähän kerrallaan, tappaen miljoonia aboriginaaleja,
hävittäen heidän kulttuuriperintöään
ja orjuuttaen heidät. Seurauksena oli aboriginaalien noin 200
vuotta kestänyt hajaannuksen ja hämmennyksen tila. Kansan
arveltiin kuolevan sukupuuttoon. Mutta 1970-luvulla lopussa he aloittivat
itsekunnioituksen uudelleen rakentamisen. He liittoutuivat ja alkoivat
taistella oikeuksiensa puolesta. Mm. 1992 Australian hallitus joutui
virallisesti kumoamaan väitteen, että maanosa olisi ollut
terra nullius (tyhjä maa) englantilaisten valloittajien saapuessa.
Siltä oli saattanut vaikuttaa. Vastassa oli harvalukuinen ja
harvinaisen epäaggressiivinen alkuperäisväestö.
Nyt maaoikeuksia on palautettu ja osa aboriginaaleista elää
autonomisissa reservaateissa. Ongelmia toki on. Aboroginaalit ovat
persoja alkoholille mutta kestävät sitä huonosti.
Länsimaisen kulttuurin leviäminen mm. television välityksellä
rappeuttaa perinteisiä elintapoja. Mutta silti harvat aboriginaalit
ymmärtävät omistamisen ja tavaran keräämisen
päälle. Heidän aikansa ei myöskään
käy kellon tahtiin, joka on omiaan luomaan kuvaa laiskasta,
tyhmästä ja saamattomasta kansasta.
Aboriginaalit
elivät keräilykulttuurissa ja siirtyivät paikasta
toiseen tarvittaessa. Tästä syystä omaisuutta ei
ollut paljon ja se oli kevyttä. Ruoan hankintaan käytettiin
noin 1/5 osa päivästä, jolloin sosiaaliselle kanssakäymiselle
ja seremonioille jäi paljon tilaa. Siksi taiteella, joka oli
alun perin aina uskonnollista ja seremoniallista, oli tärkeä
merkitys yhteisöissä. Voidaan sanoa, että aboriginaaleille
elämä on jatkuva seremonia. He elävät jatkuvasti
maagisen maailman näyttämöllä.
On
olemassa tavallinen aika. Yksilö elää
auringon noususta auringon laskuun. Tähän kuuluvat vuorokauden
ja vuodenaikojen vaihtelut, yksilön, perheen ja yhteisön
tapahtumat. Aboriginaalien tavallisen ajan historia tai muistin
pituus ulottuu kolmen sukupolven taakse, noin sata vuotta. Sitä
ennen on ollut vain Uniaika, jota ei oikeastaan voi erottaa tavallisesta
ajasta tavallinen aika on Uniajan läpitunkema. Aboriginaaleilla
ei ole käsitettä abstraktille ajalle.
there is for Aborigines no linear time, no beginning, no end, but
a cycle or shallow spiral of time. Each Aborigine is alive, was
once before alive, and will be alive again. Those who were alive
are now still an influence on and along with those who are living.
It follows then that each individual is a continuum. As there is
no past, there can be no future, only an ever expanding present.
Lex
Grey
UNIAIKA eli
DREAMTIME
Maailmanluomismyytti.
Kutsutaan myös luomisajaksi, joka on sekä metafyysinen
ajan kaikkeus että muinainen ajanjakso, epookki.
Maa
oli tyhjä ja meri aalloton. Arkkityypit tai esi-isät
heräsivät. Sateenkaari-käärme nousi maan
alta, toiset arkkityypit laskeutuivat taivaasta, toiset merestä
monissa eri ilmenemisasuissa. He saattoivat esiintyä eläiminä,
ihmisinä tai erilaisina ristisiitoksina ja vaihtaa olomuotoaan.
He loivat kaiken mitä on ja nimesivät sen. He loivat lain;
tavat, kielet, seremoniat joiden mukaan eletään.
Luomiskertomukset, joissa arkkityypeistä kerrotaan, ovat faabeleita.
Ulkopuoliselle ne ovat vain sadun kaltaisia tarinoita mutta aboriginaaleille
maailmankatsomus. Luomiskertomuksen merkitys aukeaa vasta kun se
on konkreettisesti ja kokonaisvaltaisesti osa elämää.
Se on identiteetti, käytännöllisen ja hengellisen
tiedon välitystä ja kirjoitettu maahan, paikkaan,
jossa se aikoinaan tapahtui. Kertomusten pohjalta arkkityyppien
Uniaika muistuttaa paljon Antiikin jumalien elämää.
He riitelivät, taistelivat, rakastelivat, synnyttivät,
menstruoivat, avioituivat, pettivät ja kujeilivat keskenään.
Arkkityyppien kanssakäymisen tuloksena tai sivutuotteena muodostui
maailma ja elämä sen päällä sellaiseksi
kuin se on. Maanmuodostumat ovat Arkkityyppien välisten draamojen
jälkiä.
Arkkityyppien
väkivaltainen käytös ei ole kuitenkaan siirtynyt
aboriginaalielämän esikuvaksi. Koska Uniajalla ei vielä
ollut lakia, arkkityyppien toiminta ei ole ollut moraalitonta vaan
amoraalista mahdollisuuksien testaamista ja mittelöä.
(Toinen yhtymäkohta kreikkalaisiin myytteihin, joiden mukaan
maailmaa hallitsi aikojen alussa Kaaos-jumala, joka jäi maan
synnyttyä sen alle.)
Kun
arkkityyppien keskinäiset suhteet vakiintuivat, syntyi myös
moraali. Arkkityypit väsyivät. Luomistyö oli tehty.
Toiset niistä palasivat sinne mistä olivat tulleetkin,
toiset nukahtivat pysyviin hahmoihin; ihmisiksi, eläimiksi,
kasveiksi ja maanmuodostumiksi. Maailma vakiintui muuttumattomaksi,
itsestään syntyväksi ja itseään säilyttäväksi
suljetuksi kosmokseksi, jolla on oma lakinsa (the law), jota kutsutaan
myös sanalla dreaming. Aboriginaalit elävät edelleenkin
yhteydessä uniaikaan noudattamalla lakia. He tuovat sen henkisen
voiman (djang) läsnäolevaksi niiden riittien ja seremonioiden
avulla, jotka arkkityypit jälkeläisilleen opettivat. Voisi
sanoa, että elämisen säännöt tulevat todeksi
uneksimalla Uniaika olevaksi nyt-hetkessä.
DREAMING eli LAKI
Kirjaimellisesti
dreaming tarkoittaa syvän unen ja heräämisen välistä
tilaa, jolloin nähdään näkyjä ja vastaanotetaan
ohjeita esi-isiltä. Toisaalta dreaming tarkoittaa kokonaista
metafyysistä ja moraali-filosofista järjestelmää.
Lain sisältö ja sen käytännöt määrittyvät
syntymäpaikan mukaan. Syntymäpaikan luonut arkkityyppi
on toteemi, jonka tarinasta syntyy yhteisön laki sekä
identiteetti. Heimo jakautuu perhekuntiin, joista kukin edustaa
jotain tärkeää sankaria paikan toteemin tarinassa.
Koska arkkityypit tekivät pitkiä matkoja, on kahdenlaisia
dreaming-tarinoita; paikallisia ja läpi maan kulkevia. Siksi
samaa toteemia edustavia heimoja esiintyy eri puolilla Australiaa
ja se yhdistää niitä, mutta lait ovat sinänsä
aina paikallisia ja muuttumattomia. Laki ei koske vain ihmisiä
vaan koko luomakuntaa. Jokainen tietää oman lakinsa, jotta
kokonaisuus voisi olla olemassa, jotta kaikki sen osat voivat elää
yhdessä tuhoamatta toisiaan.
1.Autonomia.
Jokaisella kosmoksen osalla on kirjaimellisesti oma lakinsa (it
is minding its own business). Osien välillä ei ole
paremmuusjärjestystä, ne eivät ole hierarkisesti
riippuvaisia toisistaan. Ei ole voittajia eikä häviäjiä,
on vain tilanne, jossa kaikki voittavat tai häviävät.
2.Tasapaino.
Jokainen kosmoksen osa tasapainottaa ja tasapainottuu toisten osien
kautta. Niiden tarkoitus on säilyttää toinen toisiaan,
ei tuhota. Esim. mitään saaliseläintä ei saa
saalistaa sukupuuttoon mutta kokonaisuuden kannalta niiden ei ole
hyvä lisääntyä hallitsemattomasti. Myös
vaarallisia eläimiä kuten esim. käärmeitä
kunnioitetaan.
Monica
Furlongin havainnon mukaan arkipäivän kommunikaatiossa
merkittävä tekijä on häpeän välttäminen.
Aboriginaalit välttävät viimeiseen asti toistensa
saattamista kiusalliseen tilanteeseen tai asemaan.
It
extends to not rebuking a child in school in front of its fellows,
or doing anything at all that makes another feel uncomfortable or
awkward. It shows, it seems to me, an extraordinary delicacy of
manners and a great deal of commonsense about the difficulties of
human intercourse. Western social life makes the impossible demand
upon us that we appear confident and at ease with people we are
meeting fot the first time. Few of us do feel entirely confident,
so we learn to pretend, and not to be very sensitive to our own
and others feeling of shame. And how we plaque
one another with questions!
Monica
Furlong
rebuke: moittia ankarasti, ojentaa, nuhdella
3.Symmetria.
Tasapainon saavuttamiseksi osien täytyy tasaväkisiä
(fyysisesti, sosiaalisesti, älyllisesti jne.). Konfliktitilanteessa
voimankäyttöä rajoitetaan. Ei ole tarkoitus voittaa
tai hallita vaan estää tuho ja säilyttää
tasapaino. Vertaa eläinten taisteluja modernin
ihmisen totaaliseen sodankäyntiin.
Aboriginaalien sodankäynnissä on havaittu mm. seuraavanlaisia
normeja: aseita täytyy olla yhtä paljon, kostoa sallitaan
sopiva määrä, haavoittumisia täytyy olla tasapuolisesti.
Sopiva
määrä kostoa voi tarkoittaa käytännössä
esim. mustan magian käyttämistä. Aboriginaali-shamaanit
harjoittavat sekä valkoista että mustaa magiaa. Eräs
voodoota muistuttava keino tietyn henkilön heikentämiseksi
tai jopa tappamiseksi on pointing. Shamaani osoittaa pyynnöstä
henkilöä, vangitsee tämän hengen ja heittää
sen tuleen tietyn ajan kuluessa.
4.Vastaaminen, reagoiminen
Tasapainon ylläpitämiseksi jokaisen kosmoksen osan täytyy
olla läsnä, huomioida muut osat ja vastata niiden impulsseihin.
Osien täytyy kommunikoida ja elää vastavuoroisessa
suhteessa. Muita osia täytyy jatkuvasti testata
ilmaisemalla itsensä.
Vaikka
aboriginaali-yhteisö onkin autonomia, se ei ole suljettu. Yhteisön
jäseneksi voidaan adoptoida kuka tahansa, huomioon ottaen,
että tulokas hyväksyy yhteisön lain. Tämä
ei vaadi allekirjoitusta vaan sympaattista reagoimista heimon lakia
kohtaan; alkajaisiksi opettelemalla sen kieli. Adoptiossa tulokkaalle
annetaan uusi nimi; skin-name. Monet länsimaiset antropologit
ovat päässeet päässeet tutustumaan suljettuihin
initiaatioriitteihin osoittamalla kiintymystä aboriginaalikulttuuria
kohtaan ja elämällä heidän kanssaan.
MAA
The
land is my bible. They are ripping a page out of my bible.
Uskonnollisella
elämällä on yksi tarkoitus: pitää maa sellaisena
kuin se on. Luomakunnan laki on kirjoitettu siihen. Siksi se on
pyhä. Maata ei omisteta, sitä palvellaan, sitä lauletaan
ja sen kanssa eletään. Tietyillä paikoilla on tärkeä
merkitys tietyille heimoille, koska heidän tarinansa tapahtuivat
siellä. Tätä kautta nämä pyhät paikat
kuuluvat enemmän niille. Sen kaltainen omistaminen
oli kaikkien heimojen kunnioittama.
Aboriginaalit
uskovat, että maailmankaikkeus ihmisineen, kasveineen, eläimineen,
tähtineen ja maanmuotoineen on orgaaninen kokonaisuus, jonka
jokainen osa on yhtälailla elävä, tunteva, älykäs
ja yhtä tietoinen itsestään kuin kaikki muutkin sen
osat. Nämä osat kommunikoivat keskenään kaiken
aikaa.
But
most of the choir and furniture of heaven and earth are regarded
by the Aborigines as a vast sign-system. Anyone who, understandingly,
has moved in the Australian bush with Aboriginal associates becomes
aware of the fact. He moves, not in a landscape, but in a humanised
realm saturated with significations. Here something happens;
there something portrends. Aborigines, seeing the signs,
defer to the significations; and watching others do so, seem to
understand why.
W.E.H.
Stanner
realm:
valtakunta, maailma, alue
saturated with: -kylläinen, -pitoinen, kyllästetty, jnk
läpitunkema
portend: merkitä, tietää, luvata
defer to: (tässä) mukautua
SONGLINE ja WALKABOUT
Jokaisen
toteemi-esi-isän uskotaan liikkuneen maan kolkasta toiseen
jättäen jälkeensä sanoilla ja melodioilla kyllästettyjä
jälkiä (songline). Matkan kulusta ja sen yksityiskohdista
kertovan laulun voi lukea maanmuodostumista. Nämä jälkien
muodostamat polut (dreaming tracks), jotka kulkevat maan halki,
toimivat kommunikaation väylinä kaukana toisistaan asuvien
heimojen välillä. Laulu oli sekä tiekartta että
kompassi. Jos osaa laulun, osaa suunnistaa.
Kävely
(walkabout) on rituaalisen matkan tekemistä; astutaan esi-isien
jalanjälkiä ja laulettiin heidän laulujaan. Yhtäkään
sanaa tai nuottia ei muuteta. Näin luominen luodaan uudestaan.
Kävelyn määränpäänä ovat pyhät
paikat (esim. Ayers rock) ja siellä suoritettavat seremoniat,
joihin saattoivat osallistua useita heimoja, tietenkin seremoniasta
riippuen. Ennen muinoin Kävely oli osa initiaatioriittiä,
jossa noviisit kävelivät tapaamaan saman toteemin yhdistämiä
heimoja. Samalla heille opetettiin metsästystä, tietoa
kasveista, eläimistä ja vesilähteistä.
Samat
dreaming-jäljet tuodaan esille myös kuvataiteessa. Maalaukset
ovat karttoja (joita ei katsota ilmasta vaan maan alta). Ne kuvaavat
arkkityyppejä, niiden liikeitä, uniajan tapahtumapaikkoja,
perhekuntien ja vesilähteiden sijaintia. Maalauksia tehtiin
puunrunkoihin, kiviin ja hiekkaan.
Kävely
rinnastetaan myös planeettojen kiertämiseen auringon ympäri.
Tähdet, joiden sijainti taivaalla määrittelee osaltaan
aboriginaalien elämää, antoivat myös suunnan
pyhiinvaellukselle. Koska universumi on jatkuvassa liikkeessä,
aboriginaalitkin ovat.
RIITIT, SEREMONIAT
ja INITIAATIO
Should
ceremonies fail, the world will fail too.
Riittien
ja seremonioiden tarkoitus ei ole palvoa esi-isiä, rukoilla
oman toteemin kasvua tai uhrata vaan osallistua alkuperäisiin
luomisprosesseihin ja varmistaa Uniajan jatkuminen nykyhetkessä.
Riitit voi jakaa karkeasti kahteen; paikallisiin ja paikkoja yhdistäviin.
Jälkimmäiset liittyvät yhteiseloon luonnon kanssa
sisältäen mm. sateenteko- ja muita hedelmällisyysriittejä,
jotka yhdistävät useita heimoja. Seremoniat ja riitit
ovat lähes aina teatterillisia. Osallistujat ottavat esi-isien
hahmot (esi-isät tulevat heihin) ja elävät heidän
tarinansa tanssien, laulaen, liikehtien ja resitoiden. Tärkeä
elementti on kosketus maahan, siitä polkemalla nouseva pöly
sekä valkoinen ja okran värinen ihomaali, joilla esiintyjä
maalataan esi-isiksi. Ilmaisun voima tulee maasta, jonka kanssa
esiintyjä esiintyy duettona.
Initiaatioriitit
ovat heimokohtaisia ja paikallisia. Miehillä ja naisilla on
omat intiaatioriittinsä. Vastakkaiselta sukupuolelta ja initiaation
läpikäymättömiltä niiden näkeminen
on kielletty samoin kuin intiaatiossa jaetun tiedon kertominen
on kielletty kuoleman uhalla.
Pojat
käyvät initiaation läpi 11-13 vuotiaina, joilloin
he kohtaavat symbolisen kuoleman (ympärileikkaus), joka siirtää
heidät äidin helmoista miesten joukkoon. Intiaatioriittiin
samoin kuin kaikkiin riitteihin liittyy monenlaista deprivaatiota
(eristäminen initiaatioleiriin; syömisen, juomisen, puhumisen
ja liikkumisen kieltämistä). Vanhemmat miehet tanssivat
ja kertovat pojille esi-isien tarinat ja niiden sisältämää
salaista sekä käytännöllistä tietoa. Initiaation
jälkeen heillä on oikeus naida ja metsästää.
Toisissa heimoissa nuoret miehet käyvät läpi vielä
toisen intiaatiovaiheen noin 17 vuoden ikäisinä. Tällöin
peniksen alapintaan viilletään haava (subincision), josta
luovutetaan verta maahan tai muuta rituaalista käyttöä
varten. Minkään heimon nainen ei naisi ympärileikkaamatonta
miestä, toiset vaativat myös peniksen viiltämisen.
Veren luovuttaminen on tärkeä osa miesten riiteissä.
Sen arvellaan symbolisesti korvaavan naisten kuukautisvuotoa, lahjaa
maalle.
Tyttöjen
intiaatio alkaa kuukautisista ja heimosta riippuen sisältää
erilaista deprivaatiotiloja ja salaisen tiedon jakamista (mm. rakkaus-magian
käytöstä). Joissain heimoissa puhkaistaan immenkalvo
ja joissain harvinaissa tapauksissa tyttö jopa joukkoraiskataan.
Sen tarkoituksena on valmentaa tyttöä avioliittoa varten.
Monica
Furlong arvelee, että kivun ja pelon tuottamisella on tarkoitus
korostaa tapahtuman lopullisuutta ja tehdä nuorille selväksi
heidän roolinsa yhteisössä; pojat ovat miehiä
ja metsästäjiä; tytöt naisia, kerääjiä
ja lastenhoitajia. Aboriginaalimiesten ja -naisten kulttuurit ovat
erilliset, autonomiset mutta vuorovaikutteiset. Fyysinen kärsimys
on myös erottamaton osa aboriginaalien askeettista elämää
vaativissa ympäristö- ja ilmasto-oloissa. Sen sietämiseen
pitää oppia. Miehillä fyysisen kärsimyksen sietäminen
on myös urheuden merkki.
Lähteet:
Monica Furlong: Flight of the Kingfish, Flamingo - an Imprint of
Harper Collins Publisher, Glasgow, UK 1996
Mudrooroo: Aboriginal Mythology, Aquarian an Imprint of Harper
Collins Publisher, Bath, UK 1994
Eugene Stockton: The Aboriginal Gift Spirituality for a Nation,
Millenium Books, Alexandria, Australia 1995
<<
Takaisin Projektit-sivulle
|