|
EVERYWHEN – ABORIGINAALIEN AIKA
Aboriginaalit ovat asuneet Australiassa tieteellisten arvioiden mukaan noin 50.000 vuotta. He pisimpään eristyksissä elänyt kansa ihmiskunnasta, lukuunottamatta pientä kauppaa Oseanian merenkulkijoiden ja rannikolla asuvien heimojen välillä. Tuhansia vuosia aboriginaalit ovat eläneet heimolakien mukaan. Ne sisälsivät sofistikoituneita tapoja ratkoa riitoja ja välttää tyrannian syntymistä. Vaikka heimojen välillä on käyty sotia, vihollisuudet ratkottiin enimmäkseen rituaalisesti. Jotkut heimoista olivat kumppaneita keskenään ja vaihtoivat tavaroita, elintarvikkeita ja solmivat avioliittoja ristiin. Toiset olivat perinteisesti vihollisia. Mutta ehkä siksi että maa on pyhä, sitä kohtaan esitettiin vain vähäisiä vaatimuksia ja koska heimot tulivat enimmäkseen toimeen sen antimilla, aboroginaalien historiaa voi pitää verettömänä muihin kulttuureihin verrattuna. ”The
people of the dream watched the people of the clock come out of
the sea…” Britit rantautuivat Australiaan 1788, jonka jälkeen he ovat valloittaneet maan vähän kerrallaan, tappaen miljoonia aboriginaaleja, hävittäen heidän kulttuuriperintöään ja orjuuttaen heidät. Seurauksena oli aboriginaalien noin 200 vuotta kestänyt hajaannuksen ja hämmennyksen tila. Kansan arveltiin kuolevan sukupuuttoon. Mutta 1970-luvulla lopussa he aloittivat itsekunnioituksen uudelleen rakentamisen. He liittoutuivat ja alkoivat taistella oikeuksiensa puolesta. Mm. 1992 Australian hallitus joutui virallisesti kumoamaan väitteen, että maanosa olisi ollut terra nullius (tyhjä maa) englantilaisten valloittajien saapuessa. Siltä oli saattanut vaikuttaa. Vastassa oli harvalukuinen ja harvinaisen epäaggressiivinen alkuperäisväestö. Nyt maaoikeuksia on palautettu ja osa aboriginaaleista elää autonomisissa reservaateissa. Ongelmia toki on. Aboroginaalit ovat persoja alkoholille mutta kestävät sitä huonosti. Länsimaisen kulttuurin leviäminen mm. television välityksellä rappeuttaa perinteisiä elintapoja. Mutta silti harvat aboriginaalit ymmärtävät omistamisen ja tavaran keräämisen päälle. Heidän aikansa ei myöskään käy kellon tahtiin, joka on omiaan luomaan kuvaa laiskasta, tyhmästä ja saamattomasta kansasta. Aboriginaalit elivät keräilykulttuurissa ja siirtyivät paikasta toiseen tarvittaessa. Tästä syystä omaisuutta ei ollut paljon ja se oli kevyttä. Ruoan hankintaan käytettiin noin 1/5 osa päivästä, jolloin sosiaaliselle kanssakäymiselle ja seremonioille jäi paljon tilaa. Siksi taiteella, joka oli alun perin aina uskonnollista ja seremoniallista, oli tärkeä merkitys yhteisöissä. Voidaan sanoa, että aboriginaaleille elämä on jatkuva seremonia. He elävät jatkuvasti maagisen maailman näyttämöllä. On olemassa ”tavallinen aika”. Yksilö elää auringon noususta auringon laskuun. Tähän kuuluvat vuorokauden ja vuodenaikojen vaihtelut, yksilön, perheen ja yhteisön tapahtumat. Aboriginaalien tavallisen ajan historia tai muistin pituus ulottuu kolmen sukupolven taakse, noin sata vuotta. Sitä ennen on ollut vain Uniaika, jota ei oikeastaan voi erottaa tavallisesta ajasta – tavallinen aika on Uniajan läpitunkema. Aboriginaaleilla ei ole käsitettä abstraktille ajalle. ”… there is for Aborigines no linear time, no beginning, no end, but a cycle or shallow spiral of time. Each Aborigine is alive, was once before alive, and will be alive again. Those who were alive are now still an influence on and along with those who are living. It follows then that each individual is a continuum. As there is no past, there can be no future, only an ever expanding present.” Lex Grey UNIAIKA eli DREAMTIME Maailmanluomismyytti. Kutsutaan myös luomisajaksi, joka on sekä metafyysinen ajan kaikkeus että muinainen ajanjakso, epookki. Maa
oli tyhjä ja meri aalloton. Arkkityypit – tai esi-isät
– heräsivät. Sateenkaari-käärme nousi maan
alta, toiset arkkityypit laskeutuivat taivaasta, toiset merestä
monissa eri ilmenemisasuissa. He saattoivat esiintyä eläiminä,
ihmisinä tai erilaisina ristisiitoksina ja vaihtaa olomuotoaan.
He loivat kaiken mitä on ja nimesivät sen. He loivat lain;
tavat, kielet, seremoniat joiden mukaan eletään. Arkkityyppien väkivaltainen käytös ei ole kuitenkaan siirtynyt aboriginaalielämän esikuvaksi. Koska Uniajalla ei vielä ollut lakia, arkkityyppien toiminta ei ole ollut moraalitonta vaan amoraalista mahdollisuuksien testaamista ja mittelöä. (Toinen yhtymäkohta kreikkalaisiin myytteihin, joiden mukaan maailmaa hallitsi aikojen alussa Kaaos-jumala, joka jäi maan synnyttyä sen alle.) Kun arkkityyppien keskinäiset suhteet vakiintuivat, syntyi myös moraali. Arkkityypit väsyivät. Luomistyö oli tehty. Toiset niistä palasivat sinne mistä olivat tulleetkin, toiset nukahtivat pysyviin hahmoihin; ihmisiksi, eläimiksi, kasveiksi ja maanmuodostumiksi. Maailma vakiintui muuttumattomaksi, itsestään syntyväksi ja itseään säilyttäväksi suljetuksi kosmokseksi, jolla on oma lakinsa (the law), jota kutsutaan myös sanalla dreaming. Aboriginaalit elävät edelleenkin yhteydessä uniaikaan noudattamalla lakia. He tuovat sen henkisen voiman (djang) läsnäolevaksi niiden riittien ja seremonioiden avulla, jotka arkkityypit jälkeläisilleen opettivat. Voisi sanoa, että elämisen säännöt tulevat todeksi uneksimalla Uniaika olevaksi nyt-hetkessä.
Kirjaimellisesti dreaming tarkoittaa syvän unen ja heräämisen välistä tilaa, jolloin nähdään näkyjä ja vastaanotetaan ohjeita esi-isiltä. Toisaalta dreaming tarkoittaa kokonaista metafyysistä ja moraali-filosofista järjestelmää. Lain sisältö ja sen käytännöt määrittyvät syntymäpaikan mukaan. Syntymäpaikan luonut arkkityyppi on toteemi, jonka tarinasta syntyy yhteisön laki sekä identiteetti. Heimo jakautuu perhekuntiin, joista kukin edustaa jotain tärkeää sankaria paikan toteemin tarinassa. Koska arkkityypit tekivät pitkiä matkoja, on kahdenlaisia dreaming-tarinoita; paikallisia ja läpi maan kulkevia. Siksi samaa toteemia edustavia heimoja esiintyy eri puolilla Australiaa ja se yhdistää niitä, mutta lait ovat sinänsä aina paikallisia ja muuttumattomia. Laki ei koske vain ihmisiä vaan koko luomakuntaa. Jokainen tietää oman lakinsa, jotta kokonaisuus voisi olla olemassa, jotta kaikki sen osat voivat elää yhdessä tuhoamatta toisiaan. 1.Autonomia.
Monica Furlongin havainnon mukaan arkipäivän kommunikaatiossa merkittävä tekijä on häpeän välttäminen. Aboriginaalit välttävät viimeiseen asti toistensa saattamista kiusalliseen tilanteeseen tai asemaan. ”It extends to not rebuking a child in school in front of its fellows, or doing anything at all that makes another feel uncomfortable or awkward. It shows, it seems to me, an extraordinary delicacy of manners and a great deal of commonsense about the difficulties of human intercourse. Western social life makes the impossible demand upon us that we appear confident and at ease with people we are meeting fot the first time. Few of us do feel entirely confident, so we learn to pretend, and not to be very sensitive to our own and others’ feeling of ’shame’. And how we plaque one another with questions!” Monica Furlong
3.Symmetria. ”Sopiva määrä kostoa” voi tarkoittaa käytännössä esim. mustan magian käyttämistä. Aboriginaali-shamaanit harjoittavat sekä valkoista että mustaa magiaa. Eräs voodoota muistuttava keino tietyn henkilön heikentämiseksi tai jopa tappamiseksi on pointing. Shamaani osoittaa pyynnöstä henkilöä, vangitsee tämän hengen ja heittää sen tuleen tietyn ajan kuluessa.
Vaikka aboriginaali-yhteisö onkin autonomia, se ei ole suljettu. Yhteisön jäseneksi voidaan adoptoida kuka tahansa, huomioon ottaen, että tulokas hyväksyy yhteisön lain. Tämä ei vaadi allekirjoitusta vaan sympaattista reagoimista heimon lakia kohtaan; alkajaisiksi opettelemalla sen kieli. Adoptiossa tulokkaalle annetaan uusi nimi; skin-name. Monet länsimaiset antropologit ovat päässeet päässeet tutustumaan suljettuihin initiaatioriitteihin osoittamalla kiintymystä aboriginaalikulttuuria kohtaan ja elämällä heidän kanssaan.
”The land is my bible. They are ripping a page out of my bible.” Uskonnollisella elämällä on yksi tarkoitus: pitää maa sellaisena kuin se on. Luomakunnan laki on kirjoitettu siihen. Siksi se on pyhä. Maata ei omisteta, sitä palvellaan, sitä lauletaan ja sen kanssa eletään. Tietyillä paikoilla on tärkeä merkitys tietyille heimoille, koska heidän tarinansa tapahtuivat siellä. Tätä kautta nämä pyhät paikat ”kuuluvat” enemmän niille. Sen kaltainen omistaminen oli kaikkien heimojen kunnioittama. Aboriginaalit uskovat, että maailmankaikkeus ihmisineen, kasveineen, eläimineen, tähtineen ja maanmuotoineen on orgaaninen kokonaisuus, jonka jokainen osa on yhtälailla elävä, tunteva, älykäs ja yhtä tietoinen itsestään kuin kaikki muutkin sen osat. Nämä osat kommunikoivat keskenään kaiken aikaa. ”But most of the choir and furniture of heaven and earth are regarded by the Aborigines as a vast sign-system. Anyone who, understandingly, has moved in the Australian bush with Aboriginal associates becomes aware of the fact. He moves, not in a landscape, but in a humanised realm saturated with significations. Here ’something happens’; there ’something portrends’. Aborigines, seeing the signs, defer to the significations; and watching others do so, seem to understand why.” W.E.H. Stanner realm:
valtakunta, maailma, alue
Jokaisen toteemi-esi-isän uskotaan liikkuneen maan kolkasta toiseen jättäen jälkeensä sanoilla ja melodioilla kyllästettyjä jälkiä (songline). Matkan kulusta ja sen yksityiskohdista kertovan laulun voi lukea maanmuodostumista. Nämä jälkien muodostamat polut (dreaming tracks), jotka kulkevat maan halki, toimivat kommunikaation väylinä kaukana toisistaan asuvien heimojen välillä. Laulu oli sekä tiekartta että kompassi. Jos osaa laulun, osaa suunnistaa. Kävely (walkabout) on rituaalisen matkan tekemistä; astutaan esi-isien jalanjälkiä ja laulettiin heidän laulujaan. Yhtäkään sanaa tai nuottia ei muuteta. Näin luominen luodaan uudestaan. Kävelyn määränpäänä ovat pyhät paikat (esim. Ayers rock) ja siellä suoritettavat seremoniat, joihin saattoivat osallistua useita heimoja, tietenkin seremoniasta riippuen. Ennen muinoin Kävely oli osa initiaatioriittiä, jossa noviisit kävelivät tapaamaan saman toteemin yhdistämiä heimoja. Samalla heille opetettiin metsästystä, tietoa kasveista, eläimistä ja vesilähteistä. Samat dreaming-jäljet tuodaan esille myös kuvataiteessa. Maalaukset ovat karttoja (joita ei katsota ilmasta vaan maan alta). Ne kuvaavat arkkityyppejä, niiden liikeitä, uniajan tapahtumapaikkoja, perhekuntien ja vesilähteiden sijaintia. Maalauksia tehtiin puunrunkoihin, kiviin ja hiekkaan. Kävely rinnastetaan myös planeettojen kiertämiseen auringon ympäri. Tähdet, joiden sijainti taivaalla määrittelee osaltaan aboriginaalien elämää, antoivat myös suunnan pyhiinvaellukselle. Koska universumi on jatkuvassa liikkeessä, aboriginaalitkin ovat.
”Should ceremonies fail, the world will fail too.” Riittien ja seremonioiden tarkoitus ei ole palvoa esi-isiä, rukoilla oman toteemin kasvua tai uhrata vaan osallistua alkuperäisiin luomisprosesseihin ja varmistaa Uniajan jatkuminen nykyhetkessä. Riitit voi jakaa karkeasti kahteen; paikallisiin ja paikkoja yhdistäviin. Jälkimmäiset liittyvät yhteiseloon luonnon kanssa sisältäen mm. sateenteko- ja muita hedelmällisyysriittejä, jotka yhdistävät useita heimoja. Seremoniat ja riitit ovat lähes aina teatterillisia. Osallistujat ottavat esi-isien hahmot (esi-isät tulevat heihin) ja elävät heidän tarinansa tanssien, laulaen, liikehtien ja resitoiden. Tärkeä elementti on kosketus maahan, siitä polkemalla nouseva pöly sekä valkoinen ja okran värinen ihomaali, joilla esiintyjä maalataan esi-isiksi. Ilmaisun voima tulee maasta, jonka kanssa esiintyjä esiintyy duettona. Initiaatioriitit ovat heimokohtaisia ja paikallisia. Miehillä ja naisilla on omat intiaatioriittinsä. Vastakkaiselta sukupuolelta ja initiaation läpikäymättömiltä niiden näkeminen on kielletty – samoin kuin intiaatiossa jaetun tiedon kertominen on kielletty – kuoleman uhalla. Pojat käyvät initiaation läpi 11-13 vuotiaina, joilloin he kohtaavat symbolisen kuoleman (ympärileikkaus), joka siirtää heidät äidin helmoista miesten joukkoon. Intiaatioriittiin samoin kuin kaikkiin riitteihin liittyy monenlaista deprivaatiota (eristäminen initiaatioleiriin; syömisen, juomisen, puhumisen ja liikkumisen kieltämistä). Vanhemmat miehet tanssivat ja kertovat pojille esi-isien tarinat ja niiden sisältämää salaista sekä käytännöllistä tietoa. Initiaation jälkeen heillä on oikeus naida ja metsästää. Toisissa heimoissa nuoret miehet käyvät läpi vielä toisen intiaatiovaiheen noin 17 vuoden ikäisinä. Tällöin peniksen alapintaan viilletään haava (subincision), josta luovutetaan verta maahan tai muuta rituaalista käyttöä varten. Minkään heimon nainen ei naisi ympärileikkaamatonta miestä, toiset vaativat myös peniksen viiltämisen. Veren luovuttaminen on tärkeä osa miesten riiteissä. Sen arvellaan symbolisesti korvaavan naisten kuukautisvuotoa, lahjaa maalle. Tyttöjen intiaatio alkaa kuukautisista ja heimosta riippuen sisältää erilaista deprivaatiotiloja ja salaisen tiedon jakamista (mm. rakkaus-magian käytöstä). Joissain heimoissa puhkaistaan immenkalvo ja joissain harvinaissa tapauksissa tyttö jopa joukkoraiskataan. Sen tarkoituksena on valmentaa tyttöä avioliittoa varten. Monica Furlong arvelee, että kivun ja pelon tuottamisella on tarkoitus korostaa tapahtuman lopullisuutta ja tehdä nuorille selväksi heidän roolinsa yhteisössä; pojat ovat miehiä ja metsästäjiä; tytöt naisia, kerääjiä ja lastenhoitajia. Aboriginaalimiesten ja -naisten kulttuurit ovat erilliset, autonomiset mutta vuorovaikutteiset. Fyysinen kärsimys on myös erottamaton osa aboriginaalien askeettista elämää vaativissa ympäristö- ja ilmasto-oloissa. Sen sietämiseen pitää oppia. Miehillä fyysisen kärsimyksen sietäminen on myös urheuden merkki.
|
MAA