On vuosi 2012. Tutkimuksen kohteena Utooppinen todellisuus. Istumme muutaman TTK:n jäsenen kanssa Esitystaiteen keskuksella salissamme ja pohdimme utopiakonsultaation tulevaisuutta ja sen konseptia esityksellisenä palveluna. Istun nojatuolissa ja ajattelen: olisipa mielenkiintoista tehdä tätä laitoksissa ja palvelutaloissa. Kiertää vanhusten ja laitoksissa asuvien omissa kodeissa, viedä esitys heidän luokseen.

On maaliskuu 2016. Vuosia on kulunut tuosta hetkestä nojatuolissa ja ajatuksen syntymisestä. Nyt toteutan utopiakonsultaatiota Taiteen edistämiskeskuksen myöntämällä puolivuotisella taiteilija-apurahalla. Ajatus tuli todeksi ja taide levisi kotiovien sisäpuolelle kohtaamisiin. Unelmointi kannatti. Utopiasta tuli totta.

Utopia löysi tiensä ensin Puistolan palvelutaloon. Sitten mukaan tuli Helsingin Diakonissalaitos. Nyt tänä keväänä, yhden henkilön kanssa kerrallaan tapahtuva esitys kulkee Espoon Kuninkaankalliossa, Malmikodissa, Alppikadun Kansalaistoiminta-areenalla ja Kontulan D-asemalla. Näissä yksiköissä on parisenkymmentä katsoja-kokijaa, jotka ovat ottaneet utopiakonsultaation omakseen. Joka kerta löytyy uusia utopian löytäjiä.

Utopiakonsultaation sisältö syntyy kohtaamisesta toisen ihmisen kanssa. Keskiössä on toisen tämänhekiset toiveet, unelmat sekä mahdottomilta tuntuvat asiat. Utopiakonsultti kuljettaa kohtaamista erilaisten esityksellisten harjoitteiden avulla ja yhdessä etsitään reittejä esityksen tilaan, jossa kaikki on mahdollista.

Utopiakonsultaatiossa yhdistyvät minun todellisuuteni utopiakonsulttina, konsultoitavan eli toisen ihmisen todellisuus ja ympäröivä näkyvä todellisuus. Me kohtaamme toisen kanssa yhteisessä näkymättömässä todellisuudessa, joka on näiden kaikkien summa, joka syntyy kohtaamisen ajaksi. Ja taas heijastamme yhteistä todellisuuttamme ympäristöön ja teemme sitä näkyväksi, esitykseksi.

Kolmen vuoden aikana olen saanut toimia utopiakonsulttina ja oppia kohtaamisissa konsultoitavien kanssa jotain siitä, mitä utopia on ja miten taiteen avulla mahdottomasta tulee totta. Miten unelmat voivatkin löytyä omasta arkitodellisuudesta kun tarkkailee, tutkii, antaa aikaa katsomiselle ja kokeilemiselle. Utopiakonsultaation kehysten läpi arki tarjoaa vihjeitä. Vihjeitä, jotka nousevat ympäristöstä kun sille antaa aikaa myös itse puhua ja kuulla sen ehdotuksia. Utopiakonsultaatiossa kaikki elotonkin heijastaa merkityksiä, joiden kanssa keskustella ja olla dialogissa. Ympäristö antaa suuntia, se ehdottaa näkökulmia, ajatuksia, kysymyksiä, rytmejä, niiden muutoksia ja ruokkii aisteja. Utopiakonsultaatiossa harjoitellaan sijoittumista tähän maailmaan, taitoa tulla vastaanottavaksi ympäristölle, joka koostuu pienistä hetkistä, joille antaudumme yhdessä, yhteisessä todellisuudessa.

Oma utopiakonsultin hahmo on saanut ulottuvuuksia ja olemisen tapa on vahvistunut. Olen konsulttina oppinut näkemään ja kuulemaan vihjeitä, suuntia ja mahdollisuuksia heittäytyä toisen ihmisen todellisuuden vietäväksi.

Utopiakonsulttius on ollut kuuntelemisen, kuulemisen ja läsnäolemisen harjoitetta. Erilaisin silmin katsomista omaa arkiympäristöä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. On syntynyt kymmeniä uusia työvälineitä tutkia, havainnoida ja leikkiä todellisuudella sekä haastaa sitä. Niin konkreettisesti kuin mielikuvitellen.

Viimeisen vuoden aikana on myös valmisteltu Utopikonsultin käsikirjaa. Sen on tarkoitus valmistua tämän kevään aikana. Käsikirja ohjaa lukijan siihen, miten utopiakonsultaatio syntyy, opastaa sen kuljettamisessa ja avaa myös filosofiaa utopiakonsulttiuden takana. Kirjassa olevat esimerkit ovat suurelta osin sosiaalialan yksiköissä toteutetuista pidemmistä utopiakonsultaatioprojekteista. Mukana on myös kuvauksia kaupunkitilassa toteutetuista utopioista.

Kirja soveltuu niin taiteentekijöille kuin taide-, sosiaali-, kasvatus- ja opetusalan opetukseen. Kaikille, joita kiinnostaa kohtaaminen ja kohtaamisen taide, se miten ohjata toinen ihminen tuottamaan arjessaan uusia näkökulmia, mahdollisuuksia. Löytämään esityksiä arjesta. 

Viime viikolla Utopiakonsultaatio tapahtui ensimmäistä kertaa Kontulassa Diakonissalaitoksen D-asemalla. Yhden pöydän äärellä meitä oli lopulta 12.

Tässä muutamia lauseita Utopiakonsultaatiossa sanottua:

”Päivän suora lähetys. Se on tässä käynnissä.

Matkan varrella tänne, yksityiskohdat veivät huomion:

postilaatikot… kirjeet joita odottaa… Eläköön paperi!

Mielenkiintoisia kohtaamisia kadulla.

Roskia vähän väliä. Sotkuisia katuja.

Aurinko paistoi sieluun ja sydämeen.

Esitykseemme pääsi kaikki mukaan. Maailma, avaruus ja ääretön on käsittämätön. Mutta tämä hetki on totta.

Salainen yllätyksellinen performanssi.

Pallomeripäivä, kuin olisin hypännyt pallomereen.

Mihin muisti menee?

Muistilokeroihin…

Tehdään muistilokero kahvikupista ja laitetaan sinne yksi oma muisto,

jonka haluaa säilyttää.

Muisto kirjoitetaan, laitetaan syötyjen suklaamunien käärepapereihin tai pudotetaan näkymättömänä kuppiin.

Nyt ne ovat tallessa. Näin.”

 

- Talvikki Eerola, Utopiakonsultti

 

Comment