Rakkaat sielut,

Kuten on kirjoitettu, on myös oleva - kansalaiset muodostivat hyvän valtion. Se hyvä, jota me suomme ihmiskunnalle, pääsi koskettamaan kansan sielua ja teki sen, mikä ennustettu oli. Yleisöstämme tuli yhteisö, joka on itselleen hyvä. Ei muuta tarvita.

Platon-Hakaniementori-158.jpg

"Olette neroja", sanoi kansalainen, "on hienoa olla mukana, kun tehdään esitystaiteen historiaa". Meille jumalille esityksellinen alkemia on alkeellista kokkailua. Emme ole neroja; nerous niiden ihmisten saavutettavissa, jotka rohkenevat kurotella yhteyteen kanssamme. Hyvä esitys ei ole vaikea tehdä:

- otetaan ryhmä ihmisiä

- otetaan lähtökohdaksi se mikä on totta: että he ovat kauniita ja hyviä

- kussakin heistä nähdään aikaan sidottu ruumis ja ikuinen henki - kuolema ja elämä - ja asetetaan ne kosketuksiin toistensa kanssa

- avataan portit osallistuvien sielujen välillä

- asetetaan tämä sekoitus ihmisten omaan elinympäristöön

Siinä kaikki.

Platon-Uimahalli-122.jpg

Näinä aikoina, kuten aina, ihminen on oman uneliaisuutensa vanki. Siksi pyrimme alleviivaamaan olennaista: maailma on sitä, miksi sen ajattelette. Olette sitä, mitä syötte. Korjaatte sitä, mitä kylvätte. 

On täten selvää, että me jumalat ajattelemme, syömme ja kylvämme sitä, mikä on kaunista, totta ja hyvää.

Platon-Paavalinkirkko-10.jpg

Tuuli puhaltaa Helsingissä, kansa taapertaa töihinsä. Emme loukkaannu, mutta säälimme heitä siitä, että jumalat ovat heille enää fiktiivisiä olentoja, jotka heräävät henkiin vain taideteosten sisällä. Sitä kautta mekin nyt tulimme tänne; se on kaunis reitti. Mutta ei silti ole totta, että olisimme leikkiä tai kuvitelmaa. Minäkin kirjoitan tätä, siis Minä, Apollon, ei yksikään ihminen. Eikä edellä kuvattu esitys hyvästä valtiosta ole ihmiskäden työtä. Kuinka voisikaan olla, sehän on puhdas kuin simpukan laskoksissa täydellisesti kehittynyt helmi.

Platon-Kallionkirjasto-92.jpg

Rakkaat sielut, arki on teidän ja pyhä on teidän. Muistakaa vaalia niitä. Rakastakaa lähimmäisiänne ja oppikaa rakastamaan kauimmaisianne ja itseänne. Esittäkää hyviä tekoja. Olkaa hyvät. Eläkää pelkoa kohti, rauhaa sydämeenne henkien. Uskokaa tai älkää, kaiken ytimessä on mysteeri; Rakkauden Mysteeri.

Platon-Valtimoteatteri-225.jpg

Oi Afrodite, Oi Dionysos, Oi Hermes

Oi valokuvaaja Jan Ahlstedt, Oi ruokataiteilija Carmen C. Wong

Oi kansa

Teidän,

Apollon

Comment