Toisaalla, samaan aikaan -tutkimussuunnitelma sulkee taiteilijat “vankilaan”, kouluttaa sosionautteja ja harjoittaa nykyteatteriesitystä. Kevään mittaan TTK julkaisee myös kaksi uutta kirjaa: Arjen työkaluja ja Lasten valta - opettajan opas. TAIDEVANKILA - ERISTYKSEEN JA ASKEESIIN PERUSTUVA RESIDENSSIKOKEILU

TTK perustaa residenssikokeilun Keravanjärven rannalle 20.–25.4.2014. Täksi ajaksi Louhelan Leirikeskus muuttuu Taidevankilaksi. Tavoitteena on kokeilla, miten eristykseen, ärsykkeiden vähentämiseen ja askeesiin perustuva pitkäkestoinen ympäristö voisi vaikuttaa voimaannuttavasti taiteilijana olemiseen, ja erityisesti luovuutta lisäten. Taidevankila on projektin tutkimusvastaavan Eero-Tapio Vuoren haave pysyvämmästä residenssistä, jossa taiteilija saisi olla rauhassa ylimääräisiltä ärsykkeiltä. Viisi taiteilijaa tuomitaan toivomakseen ajaksi vankilaan.

Taiteilijat saavat ottaa mukaansa vai välttämättömän, sen mitä tarvitsevat työhönsä keskittymiseen. Vankilassa taiteilijoille tarjotaan neljä ruokailua ja tunti ulkoilua, muuten aika tulee viettää eristyksissä työtä tehden. Vuosien 2014 ja 2015 aikana Taidevankila tullaan järjestämään 3–4 kertaa. Samalla tutkitaan mahdollisuuksia kehittää vankilasta TTK:lle pysyvämpi residenssimuoto.

TOISEUTTAMINEN – SOCIAL SPACE AGENCY AUAWIRLEBEN-FESTIVAALILLA

Sosa - Social Space Agency perustetaan toukokuussa, TTK:n Pekko Koskisen toimesta, yhteistyössä Tobak Lithium ja das schaubüro -ryhmien kanssa, Auawirleben-festivaalilla Bernissä. SoSA on NASAn kaltainen organisaatio, joka kouluttaa sosionautteja. Sosionautit ovat ammattikunta, joka kartoittaa sosiaalisen avaruutemme tuntemattomia alueita - he astuvat normaaliuden ulkopuoliseen maailmaan, kokeilemaan uusia sosiaalisia muotoja ja löytämään elämisen tapoja. Festivaali muodostaa alustan SoSAn ensimmäiselle missiolle 7.-18.5., jonka aikana tehdään 15 operaatiota kaupungin sosiaalisen elämän uudelleenkartoittamiseksi. SoSAn toimintaa voi seurata organisaation verkkosivuilla ja facebookissa.

TOISTEN NÄKEMINEN – ENNAKKOLUULOT JA TOISEUS KÄSITTELYSSÄ KLASSIKKONÄYTELMÄN KAUTTA

TTK:n nykyteatteriesityksessä näyttämisen ja esityksen tekemisen valta annetaan ihmisille, jotka eivät saa itsestään selvästi puheenvuoroa Suomessa vuonna 2014. Esityksen ohjaavat 9-vuotias Ranja Omaheimo, Stella Sandström ja Tšetšeniasta kotoisin oleva Ruslan Kantaev. Toisten näkemisen työryhmä asettuu ohjattavan rooliin. Työryhmää kiinnostaa, miten ohjaajat näkevät ympäröivän maailman ja valtakulttuurin. Ohjaajille on näkemisen välineeksi annettu klassikkonäytelmä: William Shakespearen Romeo ja Julia. TTK:n blogissa julkaistaan tasaisin väliajoin pohdintoja harjoitusprosessin etenemisestä ja näytelmän teemoista: ennakkoluuloista, toiseudesta ja rakkaudesta.

Viimeisimmät julkaisut blogissa: Ennakkoluuloista – kielteisestä myönteiseen RMEO JA ULIA– Toisten näkeminen?

Esityksen ensi-ilta on Helsingissä lokakuussa 2014 Suvilahden pihalle ilmestyvissä konteissa.

ESITYS-LEHTI: HYVÄ TAIDE

Vuoden toinen Esitys-lehti ilmestyy 17.4.2014. Numeron 2/2014 teemana on Hyvä taide. Artikkeleissa pohditaan taiteen hyvyyttä monelta kannalta: ohjaaja Janne Saarakkala on lukenut alkuvuoden sanomalehtiä ja tutkinut, kuinka hyvä määritellään taidekritiikissä. Kriitikko Otso Kantokorpi puolestaan pohtii, määrittelevätkö genre ja konteksti sen, mitä pidämme hyvänä? Muita numeron kirjoittajia ovat mm. Nora Rinne, Atro Kahiluoto, Aino Kivi ja Osmo Rauhala.

Lehden voi tilata TTK-shopista ja irtonumeroita on myynnissä Helsingissä Akateemisessa kirjakaupassa, Rosebud Kiasmassa ja Kaapelitehtaalla sekä Teatteri Takomossa. Turussa lehteä voi ostaa Tehdas Teatterilta. Haluatko ilmoituksesi Esitys-lehteen? Seuraava Esitys-lehti ilmestyy 16.9. Aineistovarausaika siihen on 25.8. asti. Lisätietoja: Esitys-lehden mediakortti

TTK:N UUSIMMAT JULKAISUT KEVÄÄLLÄ 2014

TTK:n Utooppinen todellisuus -tutkimussuunnitelman tuloksena on syntynyt kaksi kirjaa, jotka julkaistaan toukokuun aikana:

Arjen työkaluja Kirja tarjoaa valikoiman käsitteellisiä työkaluja, joilla voit työstää omaa arkitodellisuutta valitsemallasi tavalla. Niiden avulla voi muokata omia havaintoja ja kokemuksia, antaa asioille uusia merkityksiä ja testata uudenlaisia toimintatapoja. Työkalut ovat koonneet Saara Hannula, Pekko Koskinen, Risto Santavuori ja Sanna Uuttu.

Lasten valta - opettajan opas Millaisen todellisuuden lapset rakentaisivat, jos valta annettaisiin heille? Lasten valta on taiteellis-pedagoginen menetelmä, joka tutkii lasten kokemusta vallasta. Erilaiset harjoitteet kutsuvat valtaa esiin ja auttavat tunnistamaan sen. Opettajan opas tarjoaa opettajille vastaavia harjoitteita, joilla tunnistaa, nähdä ja kuulla valtaa luokassa ja koulurakenteissa sekä käsitellä sitä oppilaiden kanssa.

Kirjat ovat tilattavissa TTK-shopista jo ennakkoon!

Lisätietoja julkaisuista, esityksistä ja TTK:n muusta toiminnasta: Saara Moisio Tiedottaja 044 7641 989 saara.m@todellisuus.fi