kuva-3-e1428573390760.jpg

Hannele Kirjavainen toimi avustajana TTK:n esityksellisissä rituaaleissa maaliskuussa. Pyysimme häntä kirjoittamaan, mitä kokemus hänelle tarjosi: Rituaalit ovat kiinnostaneet minua pitkään. Olen toteuttanut performanssiesityksiä, joten vaihtoehtoisempi esitystaide vetää puoleensa. Niin katsojana, kuin omassa työskentelyssäni minua kiehtoo erityisesti syvällisempiin tunnelmiin vievät esitykset. Sellaiset, joiden kautta voi oivaltaa jotain aidosta itsestään ja olemisestaan.

Kun jokin aika sitten törmäsin Rituaalitaiteen renessanssin nettisivustoon, tuntui että palaset loksahtelivat paikoilleen. Rituaalitaide tarjosi mahdollisuuden toteuttaa tällaista taidemuotoa paremmin kuin mikään aiemmin kohtaamani. Otin yhteyttä Ekiin ja Jani-Petteriin ja he ehdottivat, että tulisin kokeilemaan työskentelyä Todellisuuden tutkimuskeskukseen, avustajan roolissa Eroksen ja Psykhen temppeli -esityksessä. Teoksen aihe vaikutti kutsuvalta ja lähdin uteliaalla innolla mukaan.

kuva 5

Vaikka keskustelimme etukäteen teoksen sisällöstä, oli sitä vaikea ymmärtää ennen kuin esityksen oli käynyt läpi useampaan kertaan. Osallistavan rituaaliesityksen kulku on teatteriesitystä vapaamuotoisempi ja ennalta-arvaamattomampi. Kuitenkin suunniteltu ja ohjattu rakenne mahdollistaa luottamuksellisen, sekä turvallisen ilmapiirin osallistujille, ja esityksessä useimmiten tapahtuu se minkä kuuluukin tapahtua.

kuva 4

Seurasin Ekin ja Jani-Petterin työskentelyä mielenkiinnolla ja yllätyin siitä, miten vähän esityksellisiä elementtejä teoksessa oli. Me rituaalin toteuttajat olimme ennemminkin omina itsenämme luomassa tilaa osallistujien henkilökohtaisille kokemukselle. Se tuntui hyvältä. Ylimääräinen mystiikka ja roolit oli riisuttu pois, joka toi meidät hyvin lähelle osallistujia.

kuva 1

Esitykseen osallistuvat parit eivät tienneet sitä, mitä tarkkaan ottaen rituaalissa tulee tapahtumaan. He saapuivat paikan päälle avoimin mielin ja jokaisella oli varmasti monta kysymystä päässään. Rituaali koostui kahdesta osiosta, joista ensimmäinen tapahtui ulkona, nuotion äärellä luolassa. Luolasta he siirtyivät Temppeliin rituaalin toiseen osioon. Temppelissä tuoreet kukat, alttarin kynttilät ja suitsukkeen tuoksu loivat tunnelmaa.

kuva 2

Sain hoidettavakseni Temppelin ja sitä valmistellessani tunsin lämmintä oloa ja kiitollisuutta. Koin suorittavani tärkeää tehtävää. Rituaalin jälkeen parien rakkauden saattoi aistia. Se oli hyvin kaunis kokemus. Heidän olemuksensa oli vapautunut, onnellinen ja yhteys syvää. Uskon, että heistä jokainen koki rituaalin aikana hyvin ainutlaatuisia hetkiä. Oli hienoa päästä työskentelemään yhdessä erilaisten parien kanssa ja olla mukana palvelemassa heidän rakkauttaan.

Hannele Kirjavainen Esitystaiteilija ja tuottaja