IMG_0018.jpg

Utopiakonsultaation syksyMalmikoti ja Espoon Kuninkaankallion asumispalveluyksikkö

Malmikoti tarjoaa pysyvän kodin vammaisille miehille ja naisille, jotka ovat perinteisin keinoin vaikeasti asutettavia. Yksikössä on 22 paikkaa ja se sijaitsee Malmilla. Malmikodissa asuminen ei edellytä elämäntavan muutosta, vaan henkilökunta kunnioittaa asukkaiden omaa käsitystä omasta parhaastaan. Asukkaille järjestetään kuntoutusta ja muuta tukea heidän omilla ehdoillaan.

ESITYKSIÄ ARJESSA JA SEN YLÄPUOLELLA

Odotan huoneessa Malmikodin alakerrassa. Fysioterapiahuone on nyt eri näköinen kuin yleensä. Olen laittanut sinne pieniä erivärisiä lamppuja, kankaita roikkumaan seinille, kirjoja eri puolille huonetta ja jättänyt osin näkyville huoneen normaalitilassa olevat esineet, kuten jumppapallot, pyörätuolit ja nostotelineet. Laitan musiikkia soimaan ja avaan oven. Malmikodin henkilökunnan pari ohjaajaa tuovat asukkaita pyörätuoleissa ovelle ja kutsun heidät sisään: ”Tervetuloa Utopiahuoneeseen”. Matkan varrella syksyn aikana huoneesta on tullut asukkaiden nimeämänä Tarinahuone, Piilopaikka ja Turvapaikka.

Olen kohdannut joka viikko asukkaita niin isompana ryhmänä Utopiahuoneessa kuin yksittäin heidän omissa asunnoissaan. Olen utopiakonsulttina johdattanut asukkaita päivän toiveiden, unelmien ja mahdottomilta tuntuvien asioiden ääreen, ja läsnäolevassa hetkessä olemme tehneet niistä totta. Olemme pysähtyneet hetkeen arjen keskelle, rutiinien ylläpitämässä ympäristössä päästäksemme tässä hetkessä johonkin toisaalle, jossa kaikki on mahdollista. Paikkaan, jossa ei ole kiire, jossa voi leikkiä mielikuvituksella ja aisteilla, ja haastaa itseään astumaan totutusta uuteen. Utopiaan.

Utopiakonsulttina esitän kysymyksen, joka on alkuhenkäys jollekin isommalle yhteiselle tarinalle. Vähitellen asukkaan puheesta tai toiminnasta löytyy teema, jonka äärelle pysähdymme. Tarina alkaa syntyä hetkessä utopiakonsultin ja asukkaan välille. Konsultti kuljettaa matkaa alussa, mutta vähitellen asukas on ottanut matkaoppaan roolin. Olemme keskellä arjen esitystä, sen luojia, kokijoita ja kuljettajia. Tässä pieniä hetkiä utopiasta: Olen viimeisen kuukauden aikana ollut asukkaiden kanssa mielikuvamatkoilla Jamaikan rannalla, päätynyt kahvikupin äärestä lentämään järvenrannalle saunantuoksuiseen koivikkoon, lähettänyt pullopostia tuntemattomaan saareen, matkustanut avaruudessa Marsista Kuuhun, tuijottanut tyhjää punaista vanhaa nojatuolia asukkaan kanssa ja pohtinut kuka siinä istuisi ja mitä se sanoisi meille nyt: päädyimme lähtemään mielikuvissamme tuolin kanssa metsään ja sateen tullessa tuoli toimi sateensuojana. Katsonut harsokankaan alle piiloutunutta naista, joka halusi säilyttää mielikuvissa löydetyn rauhallisen paikan ja raukean olon. Etsinyt vastausta kysymyksiin, joihin haluaisimme juuri tänään saada vastauksen, kuten miten saisin pakolaislapsille turvaa tai miksi minulle ei kerrota miksi olen täällä? Kuunnellut itsekeksittyjä lauluja ja kir-joittanut asukkaan sanelemaa käsikirjoitusta teatteriesitykselle ”Kohtalon iva”…

Nimeämme aina päivät uudelleen olotilasta käsin. Päivät ovat olleet hyvin erilaisia riippuen asukkaiden mielialasta, kivuista, väsymyksestä: Kitumapapäivä, Aurinkopäivä, Päivä kerrallaan, Sade, Sininen päivä, Kauhan tarina… Utopiakonsulttina kirjoitan koko ajan yhteistä matkaamme asukkaan kanssa ylös, jotta se tallentuisi myöhemminkin katsottavaksi ja koettavaksi. Tässä muutamia ajatusmatkoja:

Aurinkopäivä

Ikkunasta näkyy kaunein näkemäni esitys: rauhoittava luonto, eri väriset puut. Kelopuuta, ne elävät. Puiden elämä, silmut, lehdet.. lehdet putoavat… Rauhoittava maisema ajatella.

Tänään kirosin patteria: viileä, kylmä, kuuma, haalea, kylmä, kuuma, viileä, poissa…päällä…haalea.

Näytän sinulle, pääsen nykyään seisomaan omin avuin ylös. Kävelen itse, saan ryhdin suoraksi. Tuntuu hyvältä, samalla pelottaa.. En tiedä mitä tapahtui, että näin kävi. Kukaan ei kerro. ”Ole onnellinen, että olet siinä”, sanotaan.

Olen saanut kokea paljon unelmia; avioliitto, työ, hyvinvointi. Lähtisin etsimään sukuani ja selvittäisin mitä kävi, että nyt on näin. Miksi en ole selvinnyt asioista, miten on päädytty tähän.

Aika… Tulevaisuus on käsittämätön ja kysymysmerkki. Menneisyyden aika on ollut ja mennyt. Tämä aika on nyt. Ja nyt se jo meni. 15.22 on nyt konkreettinen aika.

Ihmisen ja luonnon aika on erilainen. Miten ihminen käsittää luonnon ajan; ihminen elää niin pitkään kuin luonto antaa aikaa. Luonto käsittää ihmisen ajan; miten luonto antaa ihmiselle mahdollisuuden. Ihminen on aina riippuvainen luonnosta. Nämä ajat elävät yhdessä. Ihminen hajottaa välillä niiden yhteistä todellisuutta liittymällä pimeyteen. Pimeys sotkee valon. Valo on näkyvyyden parantamista. Aurinko, kuu, ehdottomia. Säteet antavat voimaa omaan todellisuuteeni. Ihminen, minä, tarvitsen aurinkoa. Minä sanon ihmiskunnalle: ”Lopettakaa sodat.” Ne eivät toimi. Lopettaisivat vaan. Ihmisethän ne siellä sotii, rakentaa aseita. Pyritään sodattomaan maailmaan.

Juuri ennen lähtöä Olli näytti kuvia veljensä perheen lapsista ja siteerasi edesmennyttä äitiään, joka tapasi sanoa näin: ”Odottakaa iltaa kysyäksenne oliko päivä kaunis ja kuolemaa, voidaksenne hyvin tuomita elämän.”

Kärsimyspäivä

Kuukausi Järvenpäässä. Olen ylpeä itsestäni. Periaate.

Huono olo tänään. Tänään kysyisin itseltäni: ”Miksi olen niin hölmö?” En tiedä vastausta. Tein aina vaikeimman kautta kaikki. Haluan katsoa selviänkö vaikeista tilanteista. Aina kaikki selvisi, mutta miksi mennä vaikeimman kautta. Täälläkin periaatteen vuoksi vastustan ja kinaan. Hyvät periaatteet, jotka veisivät minua hyvään: Periksiantamattomuus Ei enää tappeluita, sanallisia sotia, en jaksa enää. Ystävistä kiinnipitäminen, heidän arvostaminen. Taito osata joskus joustaa periksiantamattomuudesta. Oikeudenmukaisuus.

Mielenrauhan säilyminen. Jos ei ole mielenrauhaa, pyrin saamaan sen takaisin vain olemalla, ajattelemalla, pelaamalla pasianssia…

Aika… välillä kulkee liian nopeasti, joskus liian hitaasti. Voin nopeuttaa aikaa, tai hidastaa. Mielenrauhaa etsiessä aika hidastuu. Mietiskely hidastaa aikaa. Läsnäolo tarkoittaa kahta asiaa: Olen läsnä tai en ole. Seurassa, jossa jutut ei kiinnosta, olen fyysisesti paikalla, mutta mieli oli jossain muualla. Ihmismieli on voimavara, se voi lähteä minne vain. Pois tästä todellisuudesta mielen avulla, ja taas takaisin tähän.

Tekstit kootaan kirjaan ”Malmikodin asukkaiden tarinoita” ja henkilökunta lukee niitä yhteisessä tilaisuudessa joulun alla asukkaiden kanssa.

Utopiakonsultti Talvikki Eerola