hiljaisuuden3.gif

Loppuraportti

Työryhmä

Konsepti ja ohjaus: Julius Elo, Anna Jussilainen, Tuomas Laitinen Muu työryhmä: Saara Hannula, Minja Mertanen, Petri Taipale (Kampissa esiintymässä myös Janne Saarakkala)

Yleistä 

Hiljaisuuden politiikka on hiljaisuuden kokemuksia käsittelevä esityssarja. Projektissa on tutkittu yhtäältä ihmisen kokemusta hiljaisuudesta, toisaalta hiljaisuuden mahdollisuutta tai mahdottomuutta yhteiskunnallisessa todellisuudessamme. Tutkimuksen synnyttämien esitysten tavoitteena on ollut sellaisten tilanteiden luominen, joissa yleisö voisi kokea hiljaisuutta. Tämän aikaansaamiseksi on rakennettu erilaisia versioita pysähtyneestä tai hiljaisesta tilasta - tilasta johon voi tulla hiljentymään.

Vuonna 2007 Hiljaisuuden politiikka oli osa Todellisuuden tutkimuskeskuksen koko vuoden tutkimuskokonaisuutta, jonka teemana oli yhteiskunnallisuus ja taide. Vuoden aikana esityssarjan puitteissa toteutettiin kolme erilaista esitystä: 28.-31.5.2007 Hiljaisuuden politiikka I Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä, 10.-13.10.2007 Hiljaisuuden politiikka II Nykytaiteen museo Kiasmassa ja 30.11.2007 Hiljainen orgasmi Kulttuurikeskus Korjaamolla osana Todellisuuden tutkimuskeskuksen Suurta orkkufestivaalia.

Tutkimusjakso

Muun muassa seuraavanlaiset kysymykset innoittivat meitä tutkimaan hiljaisuutta: Miten hiljaisuuden kokemus syntyy? Miten hiljaisuus syvenee? Voiko hiljaisuutta nähdä? Entä onko ihmisellä tilaa ja aikaa hiljentyä yhteiskunnassamme? Miten pysähtyminen vaikuttaa itseen ja ympäröivään todellisuuteen? Ymmärsimme hiljaisuuden pelkkää äänten puuttumista laajemmin – käsittelimme sitä laadullisuutena, joka voi ilmentyä mm. mielentilana, kehollisena kokemuksena, liikkeenä, näkymänä, arkkitehtuurina tai kohtaamisena.

Aloitimme keväällä 2007 noin kuukauden mittaisella tutkimusjaksolla, jonka aikana me (projektin ohjaajaryhmä Julius Elo, Anna Jussilainen ja Tuomas Laitinen) tarkastelimme hiljaisuutta ja sen esittämistä eri teemojen pohjalta. Teemoja olivat arkkitehtuurin ja ympäristön hiljaisuus, liikkeen hiljaisuus, mielen hiljaisuus, sosiaalinen hiljaisuus ja akustinen hiljaisuus. Tutkimme teemoja mm. ajelehtimis-, liike-, näyttämö- ja aistimisharjoitteiden avulla sekä teimme ekskursioita akustiseen laboratorioon, zen-meditaatiokeskukseen ja hiljaiselle luontoalueelle.

Tutkimusjakson aikana teimme myös viikottain useita esityksellisiä kokeiluja tutkimuksen pohjalta. Nämä demoesitykset olivat varsin monenlaisia luonteeltaan ja olisivat voineet johtaa hyvinkin erilaisiin suuntiin lopullisten esitysten rakentamisessa. Tutkimusjakson aikana olimme avoimia kaikille suunnille emmekä valinneet mitään tiettyä esitysmuotoa, jota kohti pyrimme. Evaluoidessamme tutkimuksemme antia jakson lopussa päädyimme lopulta valitsemaan esitysmuodoksi kehollisen installaation, koska se tuntui inspitoivan meitä tekijöinä eniten.

Esitykset

HILJAISUUDEN POLITIIKKA I Kampin Kauppakeskus 28.-31.5.2007

hiljaisuusrap_clip_image002
hiljaisuusrap_clip_image002

Esitysmuodoksi valikoitui siis kehollinen installaatio, jossa katsoja sai joko osallistua toimintaan tai katsoa ulkopuolelta. Ensimmäinen esitys toteutettiin Helsingin ytimessä, Kampin kauppakeskuksen viidennessä kerroksessa sijaitsevalle catwalk-lavalle.

Esityspaikka korosti esityksen hiljaisuutta kontrastissa ympäristön hä lyyn. Vaikka kauppakeskuksen ylin kerros on muihin verrattuna rauhallinen, on sekä visuaalinen että auditiivinen ympäristö varsin äänekäs ja siellä liikkuvien ihmisten olemisen tapa aktiivinen ja vilkas. Tätä ympäristöä vasten esityksen staattinen luonne toimi huomion kiinnittäjänä ja haasteena.

Esitys keräsikin paljon katsojia, mutta paljon niukemmin osallistujia. Matkalla osallistumiseen oli esityksessä sekä konkreettinen että psykologinen kynnys – esitys tapahtui korotetulla lavalla, jolle katsojan piti nousta osallistuakseen toimintaan. Lisäksi hänen tuli riisua kenkänsä ja ulkovaatteensa sekä pukea korvilleen kuulosuojaimet. Installaatio koostui neljästä tai viidestä erillisestä pisteestä, joissa kussakin oli yksi esiintyjä ja joihin kuhunkin sai osallistua yksi katsoja kerrallaan. Osallistumisen tapa vaihteli pisteestä toiseen – yhdessä pisteessä istuttiin esiintyjän vieressä koskematta, yhdessä tanssittiin hiljaista paritanssia, yhdessä halattiin, yhdessä maattiin esiintyjän kosketettavana, yhdessä istuttiin vastapäätä esiintyjää korkeilla tennistuomarin tuoleilla. Useimmiten pisteiden toimintaan liittyi kuulosuojainten lisäksi silmien sulkeminen.

Yhtä lukuunottamatta esitykset olivat avoimia installaatioita: kuka tahansa ohikulkija sai tulla osallistumaan, jos pisteissä oli tilaa. Yhtenä iltana kerroksen ollessa muuten jo suljettu pidimme suljetun esityksen kymmenelle katsojalle.

Lähes kaikki, jotka uskaltautuivat osallistumaan, olivat saaneet tietää esityksestä etukäteen ja olivat tulleet paikalle varta vasten. Satunnaisista ohikulkijoista lavalle nousi vain muutama. Yleisesti ottaen esityksissä oli osallistujia sopivasti – kaikki pääsivät mukaan, eikä lava seissyt tyhjänä. Tästä poikkeuksena oli ainoa aamulla pidetty esitys, josta tuli harjoitus yleisön puuttuessa. Vaikka ohikulkijat eivät osallistuneet, sai esitys huomiota ja monet pysähtyivät tarkkailemaan sitä ulkopuolelta. Usein katsojien tuntui myös olevan vaikea hahmottaa, mistä oli kyse. Meitä myös luultiin joogakoulun tai hoitolaitoksen edustajiksi. Esitys tuntui siis laajenevan myös taidekontekstin ulkopuolelle.

Esiityjänä esitys oli mielenkiintoinen huolimatta aivan liian lyhyestä esiintyjäntyöhön varatusta harjoitusajasta ja hätäisestä valmistautumisesta kuhunkin esitykseen. Vaikka kauppakeskus oli hälyinen ympäristö, upposi toimintaan keskittyessään helposti hiljaisuuden maailmaan ja ympäristön liike haipui huomion taka-alalle. Vaihdoimme paikkoja psiteestä toiseen kahdenkymmenen minuutin välein, mikä myös kevensi esiintyjien tehtäviä ja toi vaihtelua.

hiljaisuusrap_clip_image004
hiljaisuusrap_clip_image004

HILJAISUUDEN POLITIIKKA II teatteri.nyt/ -festivaali, Kiasma 10.-13.10.2007

hiljaisuusrap_clip_image006
hiljaisuusrap_clip_image006

Toinen esitys rakennettiin edellisen pohjalta Kiasman teatteri.nyt/-festivaaleille. Halusimme viedä esitysmuotoa pidemmälle ja kokeilla uusia asioita jo tehtyä tutkimusta hyväksi käyttäen. Ensimmäisen esityksen valmistelussa valittettavan vähälle jäänyt esiintyjäntyön harjoittelu sai nyt aikaa – harjoittelimme hiljaista kohtaamista noin kuukauden ajan ennen esityksiä.

Edellisistä esityksistä huomasimme myös, että antoisin kokemus meille ja ehkä myös yleisölle oli suljettu esitys. Nyt käänsimmekin konseptin ympäri: yhtä avointa installaatiota lukuunottamatta Kiasman esitykset pidettiin rajatulle yleisölle, joka vietti esityksessä vajaat kaksi tuntia. Näin saimme tunnelman voimakkaammaksi ja keskittyneemmäksi. Katsojat olivat jo valmiiksi asettuneempia esityksen maailmaan ja hiljaisuudessa viipyminen voimisti väistämättä kokemusta johonkin suuntaan.

Kiasman esityksessä Kampin yksinkertainen installaatio laajennettiin kolminäytöksiseksi esitykseksi. Näytökset teemoitettiin aistien mukaan: ensimmäinen näytös oli kuuloon virittävä Konsertti, toinen tuntoa korostava Kosketus ja kolmas näköä stimuloiva Kuva. Kukin näytös tapahtui omassa tilassaan; yleisö johdatettiin Kiasman aulasta ensimmäiseen tilaan, jonka jälkeen he saivat liikkua tilasta toiseen vapaasti.

hiljaisuusrap_clip_image008
hiljaisuusrap_clip_image008

Esitys alkoi Kiasman aulasta, jossa esityksen opas kertoi yleisölle muutamia yleisiä toimintaohjeita ja antoi ne heille myös paperilla. Sitten katsojat pukivat kuulosuojaimet ylleen ja opas johdatti heidät rauhalliseen tahtiin läpi Kiasman näyttelytilojen toisessa kerroksessa sijaitseviin esitystiloihin. Matkan varrelle olimme asettaneet muutamia avustajia pysähtyneisiin asentoihin. Katsojat joko tunnistivat nämä esiintyjiksi tai sitten eivät. Joka tapauksessa tämä valmisti ainakin alitajuisella tasolla esityksen maailmaan.

Ensimmäiseen näytökseen astuessaan yleisö riisui kenkänsä ja puki ylleen villasukat. Näytös oli hiljainen konsertti, jossa harmooninsoittaja ja laulaja esittivät lauluja puolen tunnin ajan. He musisoivat oikeasti, mutta ääneti. Katsojat saivat poistua konsertista toiseen näytökseen heti halutessaan. Toinen näytös sijaitsi nämärässä huoneessa, jossa oli kolme kosketuspistettä: tanssija, sängyllä makaava nalle, jonka viereen sai mennä lepäämään sekä sohvalla istuva esiintyjä jota mukautui katsojan kosketukseen. Kussakin pisteessä katsoja sai lähestyä hiljaisuutta esiintyjän kanssa haluamansa ajan.

Kolmas näytös sijaitsi galleriatila Rauhassa ja lähestyi taidenäyttelyn maailmaa. Tilassa oli katsomoksi asetettuja näyttelytuoleja, joilta sai katsella näkymää: korokkeella selin makaavaa alastonta miestä musiikkitalon työmaalle avautuvan seinän kokoisen ikkunan edessä.

Esityksen lopuksi opas johdatti yleisön takaisin aulaan ja päätti esityksen.

Arvostelu: Mustekala.info

hiljaisuusrap_clip_image010
hiljaisuusrap_clip_image010

HILJAISUUDEN POLITIIKKA III: HILJAINEN ORGASMI Suuri orkkufestari, Kulttuurikeskus Korjaamo 30.11.2007

Tutkimusvuoden lopuksi järjestettiin Suuri orkkufestivaali, jonne valmistettiin myös uusi versio Hiljaisuuden politiikasta. Festivaalin teema ja kokemukset Kiasman esityksistä saivat meidät kokeilemaan seksuaalisuuden ja laukeamisen avoimempaa läsnäoloa esityksessä. Esitys rakennettiin aikaisempien esitysten pohjalta niin, että käytettiin samoja asetelmia, mutta muutettiin varsinkin visuaalista ilmettä ja esiintyjien ohjeistusta sekä tietysti esityksen nimeä.

Esitys tapahtui Kultuurikeskus Korjaamon baarin parvella, joka punaisella karvalankamatolla vuorattuna ja sängyillä ja jättityynyillä kalustettuna voi tuoda mieleen vaikkapa unkarilaisen bordellin, mikä mainittiin myös ennakkotiedotuksessa. Konsertti jätettiin tästä versiosta pois, mutta Kiasman kaksi muuta näytöstä toteutettiin uusina versioina. Osallistavat pisteet sijoitetiin sängyille ja leikkisän vihreille Poni-istuimille ja Kiasman kolmas näytös ”Kuva” muunnettiin erillisessä huoneessa olevaksi yksityisnäytökseksi, johon alastoman miehen seuraksi sai astua vain yksi katsoja kerrallaan. Olennaisesti läsnä oli myös baarin tunnelma, huolimatta kuulosuojaimista alakerrasta kantautui musiikki esityksen ääniraidaksi ja tilaa elävöitti peilipallon pyörintä.

Esiintyjäntyötä avattiin kohti seksuaalisia sävyjä. Tarkoitus ei ollut pakottaa katsojia tuntemaan seksuaalisia tuntemuksia, mutta olemaan avoin niille. Esiintyjät liikkuivat rennommin ja vapaammin kuin Kampin ja Kiasman esityksissä ja tunnelma yritettiin pitää hiukan eläväisempänä kuin niissä.

Katsojat olivat pääasiassa festivaalin kansainvälisiä osallistujia. Tunnelma oli suhteellisen varovainen ja ujo, mutta katsojien kokemukset jälkikäteen saadun palautteen perusteella hyvin positiivisia. Lyhyellä aikavälillä valmistelluksi esitys oli myös meille tekijöille erittäin antoisa ja opettavainen.

Hiljaisuus-työpaja

Syyskuussa pidimme Todellisuuden tutkimuskeskuksen jäsenille ja Hiljaisuuden politiikka -työryhmälle avoimen Hiljaisuus-työpajan. Työpajassa vedimme ensin osallistujille vuorokauden mittaisen esityksellisen hiljaisuuden retriitin. Sen jälkeen avasimme kolmen päivän ajan keväisen tutkimuksemme tuloksia. Lisäksi valmistauduimme samalla syksyn esityksien harjoitusjaksoon.

Vaikka jäsenistön osallistuminen oli varsin vähäistä, oli työpaja onnistunut, erityisesti retriitti oli sekä meille tekijöille että osallistujille hyvin antoisa.

Pohdintaa

OSALLISTUMISESTA

Esitykset lähestyivät hiljaisuutta erityisesti erilaisten aistimusten sekä kohtaamisen kautta. Tämän johdosta merkittäväksi osaksi esityksiä tuli se, mitä kutsutaan osallistamiseksi . Kaikissa kolmessa esityksessä katsojalla oli mahdollisuus valita osallistumisensa tapa: hän saattoi seurata sitä katsojana esitystoimintojen ulkopuolella tai osallistujana astumalla osaksi toimintaa. Tällöin hiljaisuus näyttäytyi joko näyttämöllisenä elementtinä tai katsojapositiona .

Osallistamisella tarkoitetaan yleensä sitä, että katsoja ei ainoastaan istu näyttämöstä erotetussa katsomossa ja seuraa sieltä tapahtumia, jotka etenevät näyttämöllä hänestä riippumatta. Sen sijaan katsoja jotenkin avoimesti on osa tapahtumien kulkua, aktiivinen toimija, joka olennaisesti vaikuttaa esityksen kulkuun. Tosi asiassa termi on harhaanjohtaja, sillä kuten jokainen esiintyjä tietää, yleisö vaikuttaa esityksen tunnelmaan ja kulkuun kaikissa esityksissä. Yleisö siis osallistuu siihen, millainen esityksestä tulee. Suurimmassa osassa esityksistä tämä kuitenkin tapahtuu yleisön jäsenten sitä tiedostamatta, ikään kuin salaa. Jos esitys nostaa tämän esitykselle taidemuotona ominaisen ja välttämättömän interaktiivisuuden esiin, tekee siitä konkreettista ja näkyvää, kutsutaan sitä osallistavaksi.

Hiljaisuuden politiikassa tällainen katsojien näkyvä osallistuminen oli siis tärkeä osa esitystä. Osittain tämä johtui siitä, että ensimmäisessä, Kampin kauppakeskuksessa toteutetussa esityksessä esityksen keskeiseksi muodoksi valittiin yhden esiintyjän ja yhden katsojan välinen kohtaaminen . Tämä muoto teki esityksestä ilmeisen osallistavan, ilman aktiivista katsojaa tuota kohtaamista ei olisi tapahtunut, eikä esitystä olisi olennaisilta osiltaan tapahtunut lainkaan.

Toisaalta lähestyimme esityksellisyyttä kehollisuuden ja aistillisuuden kautta. Kehollisuus tarkoittaa tässä sitä, että esityksen olennainen sisältö ei ole älyllinen, eikä se ole välitettävissä vain sanallisesti ja näköaistin kautta. Yritimme mahdollistaa hiljaisuuden kokemuksia herkistämällä katsoja aistimaan luomaamme hiljaista tunnelmaa monin aistein. Aktivoimme varsinkin tuntoa, kuuloa, näköä, liikeaistia ja kehon sisäisiä aistimuksia. Tämäkin moniaistillinen lähestymistapa voimisti osallistumisen tunnetta. Yleisönä olemisen konventioissa korostuvat pään alueen kokemukset: näkö- ja kuuloaistit ja katsojan mielen liikkeet. Kun laajensimme tätä koko kehon alueelle tuleviin aistimuksiin ja toimme mielen liikkeen rinnalle kehon liikkeen ja asennot esityksen sisältönä, tuli esityksestä ”osallistavampi”. Mistä voinee päätellä, että osallistuminen voi tarkoittaa myös, että ihminen on mukana toiminnassa liikkuvana kokonaisuutena , ei vain staattisena päänä.

Osallistumisessa mielenkiintoista on myös suostuminen . Pitääkö katsojan suostua esityksen tarjoamiin ehdotuksiin? Eli pitäisikö osallistavaan esitykseen tulleen katsojan osallistua ja vielä osallistua tietyllä tavalla? Tähän kysymykseen on kaksi erilaista vastausta. Voidaan ajatella, että esitys, joka onnistuakseen vaatii katsojalta tietynlaisia reaktioita, on fasistinen ja propagandistinen. Katsojat jakautuvat tällöin 'hyviin' ja 'huonoihin' katsojiin; niihin jotka myötäilevät esitystä ja niihin jotka vastustavat/kritisoivat/haastavat sitä.

Toisaalta voidaan ajatella, että esitys ja sen mukana katsojat ja esiintyjät pääsevät sitä pidemmälle, mitä enemmän he suostuvat toistensa ehdotuksiin. Esitys ja esiintyjät ovat tässä mielessä aina aktiivisempi ja hallitsevampi osapuoli ja katsoja siis se jonka täytyy suostua enemmän. Tällöin nousee olennaiseksi esityksen ominaislaatu ja suunta. Jos esitys pyrkii konflikteihin, ravisteluun ja problematisointiin, on toivottavaa, että katsoja ei suostu sen tarjouksiin. Jos taas esitys pyrkii kommunikaatioon, kohtaamiseen tai jopa läheisyyteen, tarvitsee se katsojan suostumusta edetäkseen sinne. Hiljaisuuden politiikka oli tällainen esitys.

Esityksen nimi antoi kuitenkin tässä suhteessa ristiriitaisen viestin. 'Politiikka' tuntuu helposti tuovan ihmisten mieleen ristiriidat, konfliktit ja väkivallan. Kun harmoniseen kommunikaatioon tähtäävä esitys oli leimattu tuolla sanalla, olivat monet katsojat hämmentyneitä. Tämä esti joissain tapauksissa hiljaisuuden kokemusten saavuttamista, mikä taas oli esityksen päämäärä. Toisaalta nimi toi esitykseen särmää ja ehkä esti sitä liukumasta liian lähelle terapiaa.

Katsojapalautteen perusteella tuli sellainen vaikutelma, että ne ihmiset, joille kriittisyys on luonteenomaista, olivat myös esitystä kohtaan kriittisiä, kokivat sen haasteena eivätkä halunneet niin helposti suostua sen johdateltaviksi. Sen sijaan ne ihmiset, joille hyväksyminen on luonteenomaista, hyväksyivät myös esityksen ehdotukset helpommin ja antautuivat sen johdateltaviksi. Lisäksi tähän vaikuttivat mm. kulttuuritaustat ja keholliset kokemukset tai niiden puute.

HILJAISUUDESTA

Hiljaisuus näyttäytyi koko prosessin ajan ja myös sen jälkeen erittäin laajana ja hedelmällisenä alueena. Sitä voisi tutkia loputtomiin. Toisaalta tuntuu, että löysimme jotain olennaista sekä hiljaisuuden että esityksellisyyden kannalta.

Koska liikuimme itsellemme uusilla alueilla osallistavan esitystaiteen parissa, oli hiljaisuus minimalistisuudessa hyvä aihepiiri. Sen avulla pääsimme kiinni sellaisiin kohtaamisen yksinkertaisiin peruselementteihin, jotka helposti täydemmässä aiheistossa jäävät piiloon moninaisuuden alle. Hiljaisessa kohtaamisessa jokainen pieninkin muutos on suuri, jokainen esiintyjän olemisen hienovarainen väre välittyy katsojaan, jokainen ajatuskin on tärkeä. Näin pääsimme hiljaisuuden varjolla tutkimaan myös sitä, mitä tapahtuu kun esiintyjä on kosketuksissa katsojan kanssa ja miten herkistää katsoja aistimaan jotain hyvin hienovaraista.

Mielenkiintoista oli myös hiljaisuuden ilmeinen suhde terapiaan; monet katsojat kokivat esityksen terapeuttiseksi kokemukseksi.

TULEVAISUUDESTA

Yllä mainittu esityksen, esiintyjän ja katsojan kehollisen kohtaamisen tutkiminen oli ehdottomasti osuvaa, sillä vuonna 2008 tutkimme Todellisuuden tutkimuskeskuksen pääteemana katsoja-kokijan kehoa esityksessä. Hiljaisuuden politiikka -projekti kokonaisuudessaan loi hienolla tavalla pohjaa tulevalle tutkimukselle.

Erityishuomion tulevaisuuden suhteen saa myös Hiljaisuus-työpajassa tehty esityksellisen retriitin kokeilu – kevään 2008 pääesityksenä valmistamme retriittiesityksen Luopuminen.

Myös uusia sovelluksia Hiljaisuuden politiikka -projektin sisällä on haudutteluvaiheessa.

Politics of Silence was a series of performances dealing with and creating experiences of silence. It was both an investigation on the human silent experience and to the possibility or impossibility on silence in our society. The performances rising from this research strived to create situations, where the audience could experience silence. This was accomplished by several different versions of a silent or still space - a space where one can quiet down.

In 2007 Politics of Silence was a part of Reality Research Centers research plan focusing on the relationship of society and art and on political performance. Three performances were created during the year: in May at the Kamppi shopping center, in October at the museum of contemporary art Kiasma and in November Silent Orgasm at Culture Factory Korjaamo, as a part of The Great Orgasm Festival.

The Group

Concept and direction: Julius Elo, Anna Jussilainen, Tuomas Laitinen Other performers: Saara Hannula, Minja Mertanen, Petri Taipale (in Kamppi also Janne Saarakkala)

hiljaisuusrap_clip_image002
hiljaisuusrap_clip_image002
hiljaisuusrap_clip_image004
hiljaisuusrap_clip_image004
hiljaisuusrap_clip_image006
hiljaisuusrap_clip_image006
hiljaisuusrap_clip_image008
hiljaisuusrap_clip_image008