IMG_07422.jpg

Tällä viikolla pohdimme Kankaanpään taidekoulun esitystaiteen opiskelijoiden kanssa sitä, mitä koulu on, voisi olla tai mitä sen pitäisi olla. Miten esittää koulu ja miten koulun esitys itsestään palvelisi sen käyttäjiä? Miten koulu voisi palvella oppimista? Omituista kyllä, oppimiseen keskittynyt koulu tuntuu utopialta jopa Kankaanpäässä, missä oppilaiden yhteisö tuntuu ainakin näin vierailijalle lämpimältä ja elävältä, missä rakennus on taidekoulun käyttöön hyvällä otteella rakennettu, opettajat ovat mukavia ja koulun tiloihin on kulku yötä päivää. Käsittelyssä on ollut samalla pedagogisen prosessin ja taideteoksen suhde. Pedagoginen prosessi on kiinnittymistä yhteiskuntaan ja maailmaan sellaisena kuin se on – käytännössä tiettyihin oppilaisiin ja tässä tapauksessa myös tiettyyn instituutioon. Kokemukseni opettamisesta on hyvin palvelullinen, opetus lähtee oppilaiden tarpeesta ja siihen tarpeeseen vastaamisesta. Taideteos taas toimii utopiaa rakentavana alustana, utooppisena näköalana siihen mitä voisi olla. Teoksellinen asenne opetus- tai oppimisprosessiin ikään kuin kannustaa tuota prosessia itseään pidemmälle. Risteytyessään pedagoginen prosessi ja teos voivat ehkä rakentaa sitä sekasikiötä, jota utopian ja todellisuudenkin risteyttäminen kasvattaa. Viikon teeman kiteytti hienosti kuvanveiston opettaja Pertti Mäkinen todetessaan, että kun luonnonmateriaalista tehtävää veistosta työstää pitkälle, se muuttuu esineeksi. Samoin, mikäli sosiaalista tilannetta työstää esteettisesti pidemmälle, se muuttuu esitykseksi.

Kiinnostavaa on myös kuinka pieniä ja konkreettisia kaivatut muutokset tai saadut oivallukset usein ovat. Joskus ne ovat täysin arjen tasolla ja normaalin hahmotuksen piirissä (millaisessa muodossa tiedosto pitäisi siirtää), joskus arjen tasolla mutta tavallisesti artikuloimattomia (missä asennossa tässä kohtaa käytävää keskustellessaan on hyvä seistä), joskus ne toteutetaan välittömästi (aletaan rakentaa yhdessä omaa koulutusta muokkaavaa ohjelmaa), joskus niistä keskustellaan pitkään eikä silti toteuteta koskaan (koulun seinään naulattu manifesti).

Teoksellinen muoto, johon lopulta päädyimme, on suora vuorovaikutus ja keskustelu. Lisäsimme ruohonjuuritason toiminnalla koulun sisäistä vaihtoa ja virtaa: mitä oivalluksia taiteesi herättää, mitä tässä koulussa tarvitaan, mitä voisit minulle opettaa. Lisäksi noille oivalluksille rakennetaan koulun tiloihin arkisto, koulun käyttöön opastava ideavarasto. Utooppista? En tiedä. Taiteen keinoja taiteen ulkopuolelle soveltavaa? Kyllä. Arkea teoksellistavaa? Hienovaraisesti, mutta varmasti.

Kuvassa performanssiryhmä Kylkiäisen teoksessa Seinäkukkanen ihminen on muuttunut maisemaksi ja tilanne esitykseksi.

Tuomas

Kuva: Tuomas Laitinen

Comment