20734843869_7d31897478_z.jpg

Lähtökohtaisesti DADA 99 Riihimäki on minulle rajojen ylittämistä. Tämä ylittäminen tapahtuu näkökulmastani monella tasolla. Se käsittää henkilökohtaisten rajojen ylittämisen, laajentuen organisaation sisäisiin ja ulkoisiin rajoihin, kaupungin muodostaman yhteisön rajojen kautta taiteen ja instituutioiden rajojen ylittämiseen. Jos ajattelen henkilökohtaisen tason rajojen ylittämistä, ruumiillistuu tämä omassa toiminnassani. Olen aktiivinen osa esitystä, asettaudun esille. Tekona tämä poikkeaa normaalista työroolistani. Miellän itseni hallinnolliseksi johtajaksi. Johtajaksi, jonka tehtävänä on huolehtia teatterimme organisaation toimintaedellytyksistä ja turvata työntekijöille mahdollisuus heidän oman työn tekemiseen. Tässä toimitusjohtajaroolissa esille asettuminen taiteellisessa roolissa ei tunnu äkkiseltään sopivan. Tämä on sinällään rajanylitys. Henkilökohtaisten rajojen ylittäminen ei kohdallani rajoitu tähän. Olen prosessin aikana saanut työskennellä toimitusjohtaja-asemasta käsin ja pohtinut millaisia rajoja tällainen asema toimintaani asettaa. Olen haastanut itseäni tutkimaan väitteitä teatterin toimitusjohtajan toiminnan sopivuuden rajoista. Näiden väitteiden kautta olen etsinyt keinoja rikkoa ulkoa asetettuja kahleita ja purkaa teatterin toimitusjohtajuuteen mielestäni sopimattomia oletuksia.

Esityksessä minua suojaa esitysrooli, jonka yritän pitää mahdollisimman ohuena. Tämän roolin tarkoitus on tuoda esitystapahtumaan mukaan tulkinnat mahdollistavan konteksti. Vaikka esille asettumiseni on totta ja aitoa, on katsojan kyettävä lukemaan toimintaa myös esityksellisenä.

Olen päättänyt tehdä henkilökohtaisen teon esityksessä. Olen asettamassa itseäni alttiiksi yhteisölle, joka on läsnä yleisössä ja heidän kauttaan laajemmin yleisön lähipiirien muodossa. Miksi haluan tehdä tämän teon ja ylittää rajojani? Uskon vakaasti, että olemalla aito ja avoin sekä tekemällä tosia tekoja voin tuoda taiteeseen syvempiä merkityksiä ja tarjota yleisölle mahdollisuuksia samaistua toimintaani. Samaistumalla heille voi aueta uudenlaisia tapoja ajatella taiteen merkitystä yhteiskunnassa tai meitä ympäröivää yhteiskunnallista tilannetta. Omalla toiminnallani haluan tuoda esiin sen millaisena dada minulle tällä hetkellä laitosteatterissa näyttäytyy. Minulle vastakohta nykymenolle on henkilökohtaisuus ja aitous. Halu kuunnella ja tulla kuulluksi. Toivottavasti saan rajan ylitykselläni tämän tavoitettua.

Matti Arnkil Kuva: Kari Paukola