Teatteri-lehti

Hyvä kritiikki kykenee asettamaan esityksen ja ympäröivän maailman välisen suhteen. Se kykenee määrittämään esityksen suhteessa aikaan, yhteiskuntaan ja historiaan. Kysymys on kulttuuripoliittisesta linjauksesta, siitä miten esitys sijoitetaan, määritellään ja suhteutetaan tässä ja nyt. Tämä tarkoittaa monia asioita. Ensinnäkin teos sijoittuu johonkin teatteritaiteen sisäisessä kentässä, teatterihistoriassa, suhteessa muihin esityksiin, mutta myös muihin taidemuotoihin.

Hyvä kritiikki kykenee ymmärtämään ja näkemään esityksen arvot yleisemminkin suhteessa edellisiin. Se on tietoinen siitä historiallisesta kehyksestä, jota vasten esitys on tehty ja jonka puhetta tai henkeä se pyrkii esittämään. Sitä vartenhan esityksiä yleensä tehdään, että ne olisivat puheenvuoroja tai ilmauksia joilla on joitakin kosketuskohtia nykytodellisuuden kanssa (tietenkin toisenlaisiakin taidekäsityksiä on olemassa ja hyvä niin).

Hyvässä kritiikissä nämä ilmaukset saavat asianmukaiset määritelmät. Se kykenee vastaamaan lehden (kritiikin yleisin julkaisumuoto) lukijoiden kysymykseen: miksi tämä esitys on tärkeä nähdä juuri nyt, tänään, osana meidän aikaamme? Tai miksi se ei ole sitä? Ensisijaisestihan kritiikki kai palvelee lehden lukijoita, puhuttelee yleisöä, sitä joukkoa keitä varten esityksiä yleensä tehdään. Sen tarkoituksena ei ole vahvistaa teatterikentän sisäisiä ääneen lausumattomia arvohierarkioita, näitä tekijöiden lasku- ja noususuhdanteita, joihin kritiikin harjoittama vallankäyttö osaltaan vaikuttaa.

Hyvä kritiikki herättää potentiaalisen katsojan kiinnostuksen, siis sen joka on kiinnostunut pääasiassa esityksessä ilmaistavasta aihepiiristä. Hyvässä kritiikissä esityksen aihetta on tarkasteltu mahdollisimman monipuolisesti, siinä ei ole tyydytty pelkästään yhteen näkökulmaan, vaan esityksen kieltä on luettu polyfonisena nyanssoituna kudoksena, joka livetaiteelle ominaiseen tapaan on hyvinkin haavoittuvaa, illasta ja yleisöstä riippuvaista.

Kritiikin kirjoittaja edustaa aina jollakin tavalla esityksestä kiinnostunutta katsojaa, mutta silti ei ole pahitteeksi, jos kirjoittaja omaa käsiteltävästä aiheesta myös jotakin aiheen taustoihin ja historiaan liittyvää asiatietoa ja kykenee näin entistä kriittisemmin suhtautumaan siihen kuinka hyvin esityksen kuvaamaa aihetta on onnistuttu käsittelemään. Hyvässä kritiikissä myös käsittelytapaa on arvosteltu monilta kanteilta. Teatterin monet itsenäiset taidemuodot saavat siinä asianmukaisen käsittelyn ja erittelyn. Hyvä kritiikki näkee ja määrittää esityksen visuaaliset ja auditiiviset avut osana aiheen onnistunutta/epäonnistunutta käsittelyä. Siinä arvioidaan erikseen valosuunnittelijan, äänisuunnittelijan, säveltäjän, muusikon, pukusuunnittelijan, lavastajan, ohjaajan, näyttelijöiden yms. henkilöiden yksilölliset, itsenäiset ja luovat panokset esityksen kudoksessa suhteessa sen kokonaisuuteen.

Kritiikin kirjoittaja on hyvin perillä kaikkien edellä mainittujen itsenäisten taiteenlajien historiasta ja nykytilasta. Ns. cross-over-esitysten kohdalla tämä on vaikeampaa. Rajat ovat hämärämpiä esimerkiksi tanssia, performanssia, teatteria ja multimediaa yhdistelevien ns. uuden esittävän taiteen muotojen kohdalla. Hyvää kritiikkiä harjoittava julkaisu lähettää tällaisten esitysten arvioijaksi henkilön joka tuntee kyseiset genret tai palkkaa tehtävään asianmukaisen asiantuntijan, eikä lähetä esim. kuvataidearvostelijaa arvostelemaan esitystä, joka liikkuu yhtä paljon kuvataiteen kuin teatterinkin alueelle tai niiden välissä.

Hyvä kritiikki on kaikkien yhteinen etu. Se kykenee palvelemaan onnistuneesti esityksestä kiinnostunutta yleisöä, luomaan esityksestä oikeanlaisen mielikuvan, herättämään kiinnostuksen. Se ei paljasta esityksestä liikaa, mutta ei myöskään liian vähän. Se välittää lukijoilleen esityksestä asianmukaista tietoa, josta lukija/potentiaalinen katsoja voi tehdä omat johtopäätöksensä. Se ei muokkaa vaikutusvallallaan katsojan mielipidettä etukäteen tietynlaiseksi, eikä tarjoa valmiiksi pureskeltua sabluunaa siitä miten esitystä pitäisi tulkita.

Hyvän kritiikin tarkoitus on tiedonvälittäminen, niin kuin median ylipäänsäkin alkuperäinen tarkoitus on joskus ollut. Tämän tiedon välittyminen on monille, varsinkin pienempien ryhmien (ns. lainsuojattomien) esityksille tärkeää (en halua sanoa elintärkeää) johtuen teatterin tukimarkkojen niukkuudesta ja olemattomista markkinointimahdollisuuksista. Kritiikkiä julkaisevalla lehdellä on oiva tilaisuus harjoittaa kulttuuripolitiikkaa jättämällä joitakin tasokkaita pienten ryhmien (myös koulujen) esityksiä arvioimatta.

Hyvä kritiikki on tasapuolista, teatterin ja tekijöiden puolella olevaa. Sen yhteinen intressi on tehdä näkyväksi maassa erilaisten olosuhteiden vallitessa tehdyt tasokkaat ja arvokkaat esitykset, sellaiset joiden ilmaisemassa viestissä on tärkeä yhteiskunnallinen, todellisuudessa kiinni oleva, se jokin lisäarvo miksi taidetta ja teatteria kannattaa yhteiskunnassa edelleenkin tukea ja tehdä.

Miko Jaakkola