IMG_0451_2.jpg

Esityskomposti teki tehtäväänsä Kiasman kolmoskerroksessa kolmen viikon ajan. Nyt sen  käyntiin sysäämä prossessi jatkuu mukanaolleissa. Ehkä pinnan alla muhien, ehkä konkreettisina tekoina. Me utopiaverstaan työntekijät, eli kokeilija ja tutkija, kiitämme jokaista kävijää osallisuudesta. Utooppisten työkalujen tutkiminen ja muodostaminen sai uusia näkökulmia ja tärkeää törmäyspintaa antautuessaan kanssakäymiseen kävijöiden kanssa. Verstaalla otettiin askelia arjen virtauksen ulkopuolelle. Pieniä askelia, jotka hieman muuttivat kulkemisen sävyä, rytmiä. Utooppisen ajattelun alkeita opettelin itsekin, kokeilijana. Tajusin, että utooppinen todellisuus on mahdollisuuksien syöveri, josta nyt erottuvat värit ovat vasta alkusoittoa. Seuraavaksi kokeiluvuorossa olkoot askeleet ensiaskelten jälkeen. Tunkeuduin madonreiästä ja mihin nyt, mihin asti nyt?

Pohdin mikä tai minkälainen olisi utooppisen vastakohta. Tyytyminen, urautuminen, yksiulotteisuus. Nuo sanat tulevat mieleeni. Joku taisi sanoa, että ulottuvuuksia on 22 ja nyt muistan laulun jossa sanotaan ”ulottuvuuksia on yhdeksän plus aika”. Maailmasta tulee kaksiulotteinen kun sulkee toisen silmänsä. Kahvia ei enää osaa tuosta vaan kaataa kuppiin ja portaissa astuu harhaan ja lyö päänsä.

Kuinka monta silmää pitäisi avata nähdäkseen 22-ulotteisen todellisuuden? Naama täynnä silmiä. Silmät selässä, kolmas silmä, sisäinen silmä, sokea piste. Luomen on jumala terävällä veitsellä leikannut ihoon, jotta silmän saisi tarvittaessa auki. Suu on saman veitsen työtä. Huulet ovat leikkauspinta. Utooppinen työkalu on veitsi, jolla silmä leikataan auki. Täytyy etsiä oikea kohta, tunnustella, että tuolla lepää muna. Olla itse itsensä jumala.

Comment