Stella_ohjaa-e1399366016221.jpg

Yksi kolmesta RMEO & ULIA -esityksen ohjaajista on Stella Sandström. Stella otti yhteyttä, kun viime syksynä etsimme avoimella ilmoituksella yhtä 9-vuotiasta lasta ja yhtä mielenterveyskuntoutujaa lokakuussa 2014 ensi-iltansa saavan esityksen ohjaajiksi. Vuoden alussa annoimme ohjaajille omat kohtaukset Romeo ja Julia -näytelmästä. Niiden pohjalta jokaiselta pyydettiin ohjaussuunnitelma. Stellalle valikoitui Romeon ja Julian parvekekohtaus. Ilman aiempia teatterikokemuksia ja kiinnostusta taidemuotoa kohtaan Stella tuskin olisi kiinnostunut esityksen ohjaamisesta TTK:n Toisten näkemisen työryhmässä. Taustalla on kesäteatteriprojekteja, fyysisen teatterin opiskelua, runoesityksiä ja -kuvaelmia sekä interaktiivista teatteria. Lisäksi Stellaa on haastateltu Viirus-teatterin Aurora Helsinki -näytelmään, jonka henkilöhahmoista yksi on kirjoitettu tämän haastattelun pohjalta.

Kaksipäiväisessä työpajassa 22. ja 23.4. aloimme työstää kohtausta Stellan suunnitelmien pohjalta. Työpajojen jälkeen purimme kokemuksia harjoituksista. Tehdyistä harjoitteista on jäänyt Stellalle jännittynyt, mutta lämmin tunne.

Omat odotukset esityksen ja projektin suhteen

Stella on aloittanut ohjaustyönsä avoimin mielin. Suuria odotuksia ja suunnitelmia ei kuitenkaan ole tullut asetettua, koska siihen ei ole tällä hetkellä ollut energiaa. Työryhmän kanssa tehdyt treenit tosin antoivat paljon energiaa ja kuvitelmia siitä, mitä esitys voisi olla. Stellan kohdalla esityksen ohjaus auttaa työstämään omaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

Toiveena on, että omasta häiriöksi nimetystä tilastaan, voisi ammentaa jotain esitykseen. Esitys taas voisi tuoda jollekin toiselle ihmiselle jotain.

"Projektissa mukana oleminen tuntuu toisaalta siltä, että on osa suurempaa kokonaisuutta, aivan kuin tietyt palapelin palaset loksahtaisivat paikoilleen, ja se on oikein. Toisaalta ohjaaminen myös tuntuu haastavalta, uudelta ja ihmeelliseltä."

Tehtävä on vastuullinen. Stella kokee edustavansa projektissa mielenterveyskuntoutujan näkökulmaa. Tämä näkökulma, mielenterveysmaisema, pohdituttaa tällä hetkellä: mitä se on tai voi olla, ettei annan siitä ihan mitä tahansa kuvaa.

Romeo ja Julia edustavat mielentiloja

Stellan ohjauksessa Romeo ja Julia ovat toistensa vastakohdat. Henkilöhahmot edustavat mielentiloja, joihin ajautuu, kun mieli häiriintyy. Toisessa on melankoliaa, synkkyyttä ja apaattisuutta, mutta myös rauhallisuutta ja seesteisyyttä. Toisessa on energiaa ja iloa. Toinen edustaa masennustilaa ja toinen maanisuutta.

Timo ja Iitu_stellan ohjauksessa

Vastakohtaisuus tulee näkyviin esimerkiksi Romeon sanoissa: “voi kirkas enkelini … kuin taivaan siivekäs sanansaattaja, jota kuolevaiset tuijottavat ääneti … silmät levällään ja häikäistyneinä.” Tässä Romeo on ikään kuin kuolevainen ja pysyvä, kun taas Julia liitää kirkkaana korkealla ja luo valoa.

Näytelmästä kokonaisuudessaan välittyy Stellalle vahvoina teemoina menetys, erkaantuminen ja nuorten kahleet omille puolilleen. Ohjaussuunnitelman työstäminen on siirtynyt myös muuhun toimintaan. Karjaan Klubitalo Fontanassa pidetyssä luovan kirjoittamisen kurssilla syntyi runo, joka jollain muotoa tulee osaksi esitystä:

Aivan kuten yrittäisin paeta näitä tunteita, surua ja ahdistusta, unimaailmaan. Kun hetken olen sen yläpuolella ja pysähdyn ne tulevat esiin

Pakkomakaamista vellovaa oloa järjetöntä nukkumista en pääse ylös kuulen radiosta kappaleen nimeltä Hätähuuto en välitä mistään en laskuista en ruuasta

Ainoastaan Julia merkitsee minulle Julia, joka on Capulet Hän on ruusuntuoksuinen hikipisaraton Aina juuri suihkusta tullut raikas Hän ajaa pyörällä ohitseni ja pyytää minut pysähtymään Haluaisin hänen tarakalleen, mutta katson vain maahan pakahtuneena Hän ajaa kotiinsa tekemään ompeluksia ja syömään raikasta salaattia Hän on täynnä energiaa hän jutustelee imettäjälle

Kohtaussuunitelman kehittely jatkuu keväällä ja kesällä. Seuraavan yhteisen työskentelyjakson pidämme Stellan kanssa syyskuussa. Sen aikana parvekekohtaus harjoitellaan osaksi esitystä.

Saara Moisio Tiedottaja TTK