LastenValta_Himo4_TalvikkiEerola.jpg

Ryhmä eri koulutusasteen opettajia pääsi tutustumaan Lasten valta -hankkeeseen Taikalamppu-verkoston järjestämässä neljännessä Hillittömän monitaiteinen -seminaarissa (HIMO4). Lasten valta -työryhmän järjestämiin työpajoihin osallistui 4. ja 5.11. noin 30 opettajaa. Työpajassa kokeiltiin, pohdittiin ja keskusteltiin, miten valta liikkuu, paikantuu ja muuttuu ihmisten välillä. Lasten valta -hankkeen lähtökohtana on ollut vallan kysyminen lasten ja nuorten näkökulmasta. Hankkeen aikana työryhmä on järjestänyt työpajoja kouluryhmille päiväkoti-ikäisistä luokioikäisiin asti. Valmiiden ehdotusten sijaan lapsilta ja nuorilta on suoraan kysytty, mitä valta tarkoittaa heille.

Suoran kysymisen lisäksi oppilaiden kanssa on tehty kouluissa kierroksia ja merkattu paikkoja, joissa lapset ja nuoret näkevät koulussa valtaa. Tilanteesta ja ryhmästä riippuen opettaja on ollut harjoitteissa mukana tai niiden ulkopuolella. Jokainen harjoite on tehty kyseiselle ryhmälle sopivaksi. Kaksi vuotta kestäneen hankkeen aikana työryhmän tavoitteena on ollut luoda taiteellis-pedagoginen metodi, jonka avulla voidaan lähestyä vallan käsittelyä lasten ja nuorten kanssa.

"Mitä valta on?"

Jokainen lasten ja nuorten kanssa tehty työpaja on aloitettu kysymällä “Mitä valta on?”. Samaa kysyttiin HIMO4-seminaariin osallistuneilta opettajilta. Valta määriteltiin muun muassa vastuuna, kuulluksi tulemisena, uskona suunnitelman toteutumiseen, alistamisena ja epämääräisenä asiana, jota joko on tai ei ole. Valtaa on myös helppo paeta. Sanana valta linkittyi väkivaltaan ja valttomuuteen.

Väki ja valta ovat erikseen kaksi täysin erilaista asiaa, mutta kun ne yhdistetään muuttuu merkitys radikaalisti. Vallattomuus taas koetaan usein jonakin hauskana, riehakkaana. Erityisesti lapset nähdään vallattomina. Työpajan kontekstissa tämä sana saikin kiinnostavan kaksoismerkityksen. Kun lapset ovat vallattomia, onko heillä tällöin valtaa?

Kysymys - kokeilu - esitys

Lasten valta -hankkeessa vallan kysymiseen ja kuvaamiseen on kehittynyt kolmivaiheinen menetelmä. Menetelmän ensimmäisessä vaiheessa esitetään kysymys, joko suoraan tai harjoituksen kautta, esimerkiksi “Mitä toiselle voi tehdä?”. Menetelmän toisessa vaiheessa kokeillaan, mitä kysymisestä syntyy ja kolmannessa vaiheessa tehdään esitys.

Työpajassa menetelmää demonstroitiin Tuolit-harjoitteella. Tähän lämmiteltiin ensimmäisessä vaiheessa keräämällä työpajalaisilta kysymyksiä, joihin haluaisi saada vastauksia.

Tällaisia olivat muun muassa: Kuinka paljon voi jättää sattuman varaan? Kuka päättää ilmaston lämpenemisen? Miksi maailmassa on köyhiä ja rikkaita? Miksi töissä pitää olla 8 h päivässä? Miksi marraskuu masentaa?

Toisessa vaiheessa siirryttiin Tuolit-harjoitteeseen. Ryhmä jaettiin kolmen hengen pienryhmiin, joissa yksi otti kysyjän, toinen vastaajan ja kolmas seuraajan roolin. Rooleja kierrätettiin tasaisin väliajoin. Harjoite pohjautuu Tim Etchellsin Forced Entertainment –nykyteatteriryhmän Quizoola!-esitykseen.

Kolmannessa vaiheessa tehtiin esitys, jossa näyttämöllä on kaksi tuolia, toinen kysyjälle ja toinen vastaajalle sekä käsikirjoitus, lista valmiista kysymyksistä, joita voi käyttää hyväksi, jos haluaa. Työpajan osallistujat olivat sekä yleisö että esiintyjät. Esitys-vaiheessa kahden tuolin muodostama näyttämö määriteltiin vallan paikaksi. Sinne asettuvat esiintyjät saivat kysymysten ja vastausten kautta käyttää valtaa, tunnustella miten valta siirtyy, kenellä valta on ja miltä se tuntuu.

Esitysosuus oli selkeästi työpajan jännittävin ja kiinnostavin vaihe. Kun kokeilemisen aikana kysymykset ja vastaukset olivat lennelleet tilassa elävästi, esityksessä osallistujien jännittyneisyys nousi pintaan. Kysymysten esittäjän rooliin asettuminen vaikutti vastaajan roolia turvallisemmalta, vaikka vastaajalle annettiin vapaus valehdella. Tilannetta seuratessa valta tuntui olevan kysyjällä, mutta kun tilanteeseen astui itse ja vastaajan paikalle huomasikin, että vallan voi myös ottaa siinä haltuun. Lisäksi tilannetta seuraavalla yleisöllä ja heidän reaktioillaan oli valtaa sekä kysyjään että vastaajaan.

Esityksellisyys ja reflektio

Esityksen jälkeisessä keskustelussa kysyjän ja vastaajan välinen suhde koulumaailmassa herätti pohdintoja. Yleensä koulussa opettaja on se, joka kysyy ja oppilas se, joka vastaa. Mietittiin voisiko toimia toisin, keskustelevammin. Todettiin, että kyseenalaistamisella on koulumaailmassa negatiivinen sointi ja kysymysten esittämiseen liittyy pelko siitä, että itse näyttäytyy tyhmänä.

Luokassa vallankäyttöä kuitenkin koettiin olevan molempiin suuntiin. Kun opettajien valta oppilaisiin on koulurakenteen asettamaa, niin oppilaiden valta opettajiin on piilotetumpaan. Työpajaan osallistuneet opettajat totesivatkin, että koulussa harvoin käsitellään valtaa niin suhteessa työkavereihin kuin oppilaisiinkin. Vallankäyttö ja siitä puhuminen herättää usein negatiivisia sävyjä. Koulu olisi kuitenkin hyvä paikka käsitellä valtaa ja sen käyttöä positiivisesti.

Lasten valta -hankkeessa kehitetyssä menetelmässä taiteellinen tausta heijastuu esityksellisyyden kautta. Kun lapset ja nuoret ovat päässeet esittämään tilanteita, joissa toinen käyttää valtaa toiseen, tulee mukaan reflektiota. Tuolit-harjoitteen lisäksi työryhmä on käyttänyt vallan käsittelyyn Patsas-harjoitetta. Siinä lapsi tai nuori saa muovata toisia oppilaita patsaiksi, jotka ilmentävät valtaa tai vallankäytön tilannetta. Lasta tai nuorta, joka on ollut muovaajan roolissa, on kehoitettu myös miettimään, miltä kyseinen asento tai tilanne tuntuisi itsestä.

Kouluissa tehdyille harjoitteille ja esityksille on annettu aikaa. Mahdollisuuksien mukaan joidenkin ryhmien kanssa on työskennelty useammin kuin kerran. Jokaiseen kertaan on sisältynyt keskustelua, jolla valtaa ja sen käyttöä toisiin sekä esityksessä heränneitä asioita on voitu käsitellä. Kahden vuoden aikana kerääntyneistä kokemuksista ja harjoitteista julkaistaan alkuvuodesta 2014 Lasten vallan opettajan opas. Siinä menetelmään ja sen soveltamiseen pääse tutustumaan syvällisemmin.

Saara Moisio Tiedottaja TTK

Comment