taidevankila_merkkijateksti_sitaatti_vaaka.jpg

Todellisuuden tutkimuskeskus perustaa residenssikokeilun Keravanjärven rannalle 20.–25.42014. Täksi ajaksi Louhelan Leirikeskus muuttuu taidevankilaksi. Tavoitteena on kokeilla, miten eristykseen, ärsykkeiden vähentämiseen ja askeesiin perustuva pitkäkestoinen ympäristö voisi vaikuttaa voimaannuttavasti taiteilijana olemiseen, ja erityisesti luovuutta lisäten. Taidevankila on projektin tutkimusvastaavan Eero-Tapio Vuoren haave pysyvämmästä residenssistä, jossa taiteilija saisi olla rauhassa ylimääräisiltä ärsykkeiltä:

”Taiteilija kohtaa usein arkielämässään, samoin kuin kuka tahansa ihminen, monenlaisia luomisen esteitä tai häiriötekijöitä. Tällöin toiveissa on pääseminen edes hetkeksi jonnekin toisaalle, omaan rauhaan, missä voisi ajatella ja toteuttaa luovuuttaan. Rainer Maria Rilken sanoin: Yksinäisyys on kaiken kokemisen perusta, mystisen kokemisen alue.”

Vuori lainaa tähän ongelmaan ratkaisun vankilasta. Todellisuuden tutkimuskeskuksen taiteilijat sulkeutuvat leirikeskuksen huoneisiin. Mukanaan vain välttämätön. Jokainen saa itse määritellä, minkälaisen vankilan hän tarvitsee luovuutensa ruokkimiseksi.

”Vankien” hyvinvoinnista, ravinnosta ja välttämättömistä tarpeista huolehditaan vankeuden ajan. Jokaiselle tarjotaan neljä ruokailua ja tunti ulkoilua, muuten aika tulee käyttää taiteelliseen työskentelyyn.

Taidevankila järjestetään vuosien 2014 ja 2015 aikana kokonaisuudessaan 3–4 kertaa. Samalla tutkitaan mahdollisuuksia kehittää konseptista Todellisuuden tutkimuskeskukselle pysyvämpi vaihtoehtoinen residenssimuoto.

Taidevankilan työryhmä: Talvikki Eerola, Minja Mertanen, Tuomas Laitinen, Jarkko Partanen, Janne Pellinen, Linda Priha ja Eero-Tapio Vuori

Lisätiedot: Saara Moisio Tiedottaja 044-764 1989 saara.m@todellisuus.fi www.todellisuus.fi

Taidevankila on osa Todellisuuden tutkimuskeskuksen uutta kaksivuotista Toisaalla, samaan aikaan -tutkimussuunnitelmaa. Tutkimussuunnitelma koostuu Taidevankilan lisäksi kolmesta muusta projektista: Toiseuttaminen, Toisten näkeminen ja Toisin oleminen – Queer. Tutkimussuunnitelman aikana tuodaan esille vaihtoehtoisia todellisuuksia sekä kysytään, mitä tapahtuu toisaalla, samaan aikaan?