Todellisuuden tutkimuskeskuksen kaksivuotisessa Utooppinen todellisuus –tutkimussuunnitelmassa yhtenä alueena on ollut utopiakonsultaatio ja sen metodin kehittäminen. Utopia on “ei-paikka”, kuvitelma maailmasta, jota ei ole, mutta joka voisi olla. Konsultaatiossa tähän maailmaan siirrytään käyttämällä hyväksi arjen pieniä asioita ja erilaisia taidepohjaisia harjoitteita. Konsultaatio on yksi kokemusesityksen muoto, joita TTK:n tuotannossa on aiemminkin toteutettu. Kokemusesityksessä katsojan kehollisuus ja tajunta ovat aktiivisesti esityksen lähtökohtina: katsoja on yhtäaikaa esityksen osallistuja ja tekijä. Utopiakonsultaatiossa tämä käytännössä tarkoittaa konsultin ja asiakkaan, yksilön tai ryhmän kohtaamista, joka muuttuu yhteiseksi esitykseksi kehollisen ja tajunnallisen kokemuksen kautta. Konsultaatiossa keskitytään ympäristöön, omaan elämään ja arkeen sekä sen havainnointiin. Utopiaan siirtymisen kautta nämä voidaan kokea erilaisena ja uutena.

Konsultaatio lähtee aina liikkeelle konsultoitavan tarpeista. Siinä ei anneta mitään valmista eikä pyritä mihinkään ulkoapäin astettuun tavoitteeseen. Konsultaatiokokemus syntyy konsultin ja asiakkaan välisessä vuorovaikutuksessa ja on joka kerta ainutlaatuinen. Kahden vuoden aikana tehtyjen konsultaatioiden myötä sen etenemiselle on kuitenkin muodostunut tietty runko. Tämä toistui erityisesti Puistolan palvelutalossa vanhusten kanssa tehdyissä yksilökonsultaatiossa:

  1. Kutsu – liike, toiminto tai kysymys, joka johdattaa kohti utopiaa
  2. Siirtymä – siirtymä todellisuuden tasolta toiselle
  3. Utopia – utooppisessa todellisuudessa ja ajattelumallissa liikkuminen
  4. Palauttaminen – siirtyminen takaisin arkeen
  5. Lahja – jotain mitä asiakas saa mukaansa
  6. Reflektio – kokemuksen purkaminen

Utopiakonsultti voi johdatella kohtaamista näiden vaiheiden läpi. Monesti konsultaatio eteneekin luonnollisesti kutsusta siirtymän kautta utopiaan. Konsultin tehtävä on löytää ja tunnistaa keskustelussa asiakkaan kanssa sopivat tavat kutsua ja siirtyä utopiaan sekä sieltä palautumiseen.

Kutsu utopiaan ja konsultaation aloittaminen tapahtuu usein kysymyksillä, joilla konsultti johdattaa konsultoitavan keskusteluun. Siirtymän utopiaan konsultti pyrkii löytämään keskustelussa avautuvista aukoista ja säröistä. Tavoitteena on löytää jokin aihe ja siihen liittyvä harjoite, joka viitoittaa kulkua utopiaan. Konsultille harjoitteet ovat alusta kohtaamiselle, jossa tutustutaan konsultoitavaan, kutsutaan tämä kertomaan jotain itsestään, olotilastaan ja tarpeistaan.

Harjoitteet ovat leikkiä, utooppista dialogia konsultin ja konsultoitavan välillä. Kun konsultoitava ottaa harjoitteen omakseen, alkaa hän itse kuljettaa konsultaatiota, sen tapahtumia ja tuottaa sisältöä omaan todellisuuteensa. Esimerkiksi vanhusten kanssa tehdyissä konsultaatioissa utopiaan vieviksi harjoitteiksi osoittautuivat yksinkertaiset kysymykset, mielikuvitusmatkat, esineiden ja paikkojen nimeäminen, runojen muodostaminen keskusteluista, piirtäminen, askartelu, unelmointi ja kauniiden asioiden löytäminen.

Utopia on saavutettu, kun tavanomainen hetki tuntuu elämyksellisesti erityiseltä ja erilaiselta. Utopia voi olla vaikka kadotettujen unelmien uudelleen löytämistä, matka menneisyyteen tai tulevaisuuteen, tanssia odottamattomissa tilanteissa ja paikoissa tai taitoja, joita ei ole pitkään aikaan käyttänyt. Utopiaan siirtyminen ja siellä oleminen voi tapahtua myös hyvin käsitteellisellä tasolla, asioiden esityksellistämisellä. Olennaista on, että konsultoitava itse löytää utopiansa, vaikkei sitä heti tiedostaisikaan.

Samalla tapaa kuin konsultin on tunnistettava aukko, josta siirrytään utopiaan, on myös tunnistettava hetki, jolloin siitä tulee palautua. Utopiasta palautuminen voi tapahtua omalla painollaan, mutta se vaatii konsultilta valppautta. Utopiaa ei voi pitkittää. Konsultaatio päättyy helposti lahjan antamiseen. Lahja voi olla konkreettinen yhdessä tehty asia, pieni taideteos tai toivotus ja tunne yhteisestä jaetusta hetkestä.

Lopullinen päätös konsultaatiolle on reflektio. Kokemuksen purkaminen sanoin ja siten sen etäännyttäminen. Etäännyttäminen mahdollistaa kokemuksen tarjoamien merkitysten käsittelyn. Tämä konkretisoi, mitä kokemus on tarjonnut ja miten sitä voi hyödyntää jatkossa omassa elämässään, jos sille on tarvetta.

Tärkeää on tiedostaa, että utopiakonsultaatio ei ole terapiaa. Konsultit eivät ole terapeutteja, jotka pyrkisivät konsultoitavan elämän parantamiseen. Lähtökohtana ei ole se, että elämässä olisi jotain korjattavaa tai parannettavaa. Konsultaatiossa ei pyritä mihinkään tiettyyn ennaltamääriteltyyn tavoitteeseen.

Perusajatuksena on, että todellisuus koostuu omista havainnoistamme ja on siten meidän itsemme muokattavissa. Kokemusesityksenä konsultaatio tarjoaa työkaluja uusien näkökulmien löytämiseen ja sitä kautta oman arjen värittämiseen, oman todellisuuden muokkaamiseen.

Talvikki Eerolan, Saara Hannulan ja Risto Santavuoren raportoinnin pohjalta

Saara Moisio

Tiedottaja, TTK

Comment