Tutkimusseminaari.jpg

Koko olemassaolonsa aikana Todellisuuden tutkimuskeskuksessa on puhuttu tutkimuksesta yhtenä taiteellisten projektien ulottuvuutena. Mutta mitä tutkimuksella tarkoitetaan? Miten taiteilijalähtöistä taiteellista tutkimusta toteutetaan TTK:ssa? Maaliskuisena sunnuntaina asiaa pohdittiin jäsenistön kesken järjestetyssä tutkimusseminaarissa.

”Taide ja kulttuuri ovat eristyksissä maailmasta”

Seminaari alkoi aiheeseen liittyvillä alustuksilla. Helsingin Diakonissalaitoksen Kansalaistoiminta-areenalla toimiva kulttuurituottaja Anssi Pirttineva puhui omasta historiastaan ja turhautumisestaan teatteriin, jota tehdään jollain väitteellä ja vain näyttämöllä - muuttavatko nämä vain näyttämöllä tapahtuvat yhteiskunnalliseen väitteeseen perustuvat esitykset mitään?

Pirttinevan kokemuksen mukaan taide ja kulttuuri ovat eristyksissä maailmasta, sulkeutuneet omaksi maailmakseen. 2000-luvun alussa Pirttineva kiinnostui sosiokulttuurisesta innostamisesta, Ranskasta lähtöisin olevasta, yhteiskuntaa sosiaalispedagogisesti muuttavasta toimintamuodosta. TTK:n vahvuutena Pirttineva näkee nimenomaan todellisuuden tutkimisen, eli luodaan harjoitteita ja esityksiä, joita voi käyttää myös muilla aloilla. Erityisesti tämä toteutui Utopia -hankkeessa, jossa toteutettiin useita työpajoja mm. asumisyksiköissä, kouluissa, työpaikoilla ja vanhainkodeissa.

”Todellisuudesta teatterissa on tullut tyylilaji”

Ohjaaja Janne Saarakkala pohti omassa alustuksessaan mm. sitä, miten esitysprojektia tehtäessä hän on monesti lähtenyt liikkeelle todellisuudesta, mutta prosessin myötä päätynyt kehittämään esitysmuotoa. Esitysmuotoa on rakennettu eräänlaisena tutkimuksena, se on ollut valitun kohteen aktiivista kartoittamista, materiaalin keruuta, ja sen käsittelyä, muokkausta. Esimerkkinä Helsinki by Night -esitys (2005-2006), jossa tutkittiin kaupunkia bussista käsin tai Lumo -projektit (2007), joiden teemana oli uusi työ. Projektin tekeminen aiheuttaa tutkimusta eli ajattelutyötä, projektissa on pyrkimys ymmärtää kulloistakin aihetta esityksen keinoin, sanoa aiheesta jotain.

TTK perustettiin tilanteessa, jolloin tekijöistä tuntui, että fiktio ei riitä - se oli silloin uutta. Nykyään faktan tuomista esitykseen on tapahtunut erikoistumiseen ja jopa kyllästymiseen asti, ja sitä myös osataan tehdä paremmin kuin aiemmin. Myös todellisuus näyttäytyy erilaisena: todellisuus näyttäytyy enemmän fiktiona, ja todellisuus teatterissa tyylilajina.

Tutkimus ei ole sitä, että haalitaan materiaalia ja tehdään esitystä, materiaalin keruu ei vielä ole tutkimusta. Olennaista on se, mitä tapahtuu itse prosessissa, miten projekti muuttuu ja mitä oivalluksia syntyy, olivatpa ne muotoon tai sisältöön liittyviä, mielellään molempia. Olennaista on materiaalin käsittely ja se, miten tekemisen myötä kehitytään – tutkiminen muuttaa aina jotain.

”Taiteellinen tutkimus tapahtuu esitysmuodon kautta”

Esitystaiteilija ja ohjaaja Tuomas Laitinen vastasi Saarakkalan ajatuksiin esittämällä, että todellisuus ja esitysmuoto eivät ole kaksi eri asiaa. Päinvastoin juuri esitysmuotojen kehittäminen on kiinnostavinta esitystaiteellista todellisuuden tutkimusta. Laitinen ehdotti, että sen sijaan että puhutaan ”todellisuudesta” ja ”esitysmuodosta”, puhuttaisiin sisällöstä ja muodosta.

Sisällön, esimerkiksi kaupungin, tutkiminen voidaan tehdä minkä alojen metodein tahansa, ja esitystaide voi täten asettua muiden taiteen ja tieteen alojen rinnalle. Esitysmuotojen tutkimus taas on esitystaiteen omaa aluetta, eikä mikään muu ala voi tutkia esitystilanteen todellisuutta sisältäpäin kuten esitystaide.

Toisekseen Laitisen mukaan tutkimuksen käsitteeseen liitetään systemaattisuus, tulosten jakaminen ja suhde yleisesti hyväksyttyihin tiedon tuottamisen tapoihin. Tiedon tulee olla kaikkien saavutettavissa. Laitinen totesi, että TTK:n hankkeissa tehty tutkimus on joskus osin systemaattista, mutta osin työskentely perustuu taiteilijoiden assosiatiiviseen ja puolitietoiseen logiikkaan.

Esimerkkinä Laitinen käytti Kehä -projektia (2012-), jossa esityksen/harjoittelun muotona on piiri, jonka sisällä tapahtuu erilaisia kohtaamisia. Projektin systematiikka perustuu siihen, että toistetaan samaa muotoa, eli piiriä, mutta muutetaan aina vähän edellisen kerran perusteella. Muutosten perustelut voivat kuitenkin olla hyvinkin epäjärjestelmällisiä tai intuitiivisia. Kehä on hyvä esimerkki esitysmuodon kautta tapahtuvasta todellisuuden tutkimuksesta: esitysmuoto on sekä metodi että tutkimuksen kohde, mikä poistaa kuilun esitystaiteellisen teoksen ja tutkimuksen väliltä, mutta herättää kysymyksiä reflektiivisen tarkastelun muodosta ja verbalisoinnin tavoista.

”Esitysten tekeminen ja tutkimus ovat osa taiteen kiertokulkua”

Alustuksia seuranneessa keskustelussa peräänkuulutettiin mm. sitä, kuinka ajattelu TTK:ssa tulisi enemmän näkyväksi ja jaetuksi – paitsi yleisölle myös kollegoille. TTK:n erityisyytenä nostettiin esiin, että ei tehdä vain esityksiä yhteiskunnallisista aiheista, vaan kehitetään työkaluja ja metodeja, joita voi käyttää myös muuhun kuin esitysten tekemiseen.

Tutkimukseen suhtaudutaan vakavasti, mutta kuten taiteen myös tutkimuksen tulee perustua intohimoon. Haasteena ovat resurssit; jotta voitaisiin kehittää omanlaista tutkimusta, se vaatii aikaa ja sitoutumista, siis myös rahaa. Esitysten tekeminen ja tutkimus ovat molemmat osa prosessia, kiertokulkua; tutkimus tuottaa esityksiä, esitykset tuottavat tutkimusta, prosessit tuottavat tekemisentapoja ja oivalluksia, jotka tuottavat taas uusia projekteja. Todellisuus muuttuu toiseksi, oppimista tapahtuu - ja oppimisen tuloksia pitäisi jakaa avoimemmin.

Pilvi Porkola Esitystaiteilija, TTK:n tutkimuskoordinaattori