image1.jpeg

Kun Johanna ja Maria pyysivät minua puhumaan aiheesta ”valta”, suostuin heti. Olen tutkinut sekä työssäni että tällä hetkellä Turun yliopistolla ja Sibeliusakatemialla erilaista johtamista ja vallankäyttöä taiteenperusopetuksen ympäristössä. Mitä enemmän asiaa ja itseäni siinä kontekstissa tutkin, sitä haluttomampi olen valtaa käyttämään ja samalla tiedän vallankäytön välttämättömäksi toimivan ympäristön luomiseksi. Pohdin seuraavassa kolmea provokatiivista väitettäni vallasta omasta positiostani.

1. VALTA ON VÄKIVALTAA

Vallasta kun puhutaan, niputetaan usein yhteen kaikenlainen valta, olipa sitten kyse pikkuvauvan "vallasta" vanhempiinsa, opettajan vallasta oppilaisiinsa, johtajan vallasta työntekijöihinsä tai yhteiskunnan valtarakenteista. Valtaa voi määritellä monella tavalla, mutta yksinkertaistaen vallankäyttöä on tilanne , jossa joku henkilö saa jonkun toisen henkilön toimimaan haluamallaan tavalla. Määritelmä on laaja joten, vallan käsitteeseen voidaan sisällyttää hyvin monenlaista vaikuttamista.

Minä käytän valtaa kun saan mieheni suostuteltua imuroimaan, vaikkei hän lähtökohtaisesti sitä haluaisi. Tai kun jaan lukuvuoden opetustunnit opettajien kesken. Riihimäen kaupunki käyttää Nuorisoteatteriin valtaa kun he korottavat vuokria. Minuun käytetään valtaa kun mainostaja saa minut ostamaan kalliin selluliittivoiteen.

Valtaan ja vallankäyttöön siis sisältyy aina ”vallankäyttäjän tahtoon taipuminen”. Siinä ei ole lähtökohtaisesti mahdollisuutta dialogiin. Näin ollen väkivalta piilottelee aina vallan takana.

2. VALTA, VASTUU JA VELVOLLISUUS KULKEVAT AINA KÄSI KÄDESSÄ

Valta on kautta historian kiehtonut ihmistä, enkä minäkään ole tässä asiassa poikkeus. Mutta juuri siitä syystä johtajan olisi opittava käyttämään henkilökohtaista valtaa viisaasti.

Lordi Acton muotoili vuonna 1887 kirjoittamassaan kirjeessä kuolemattomaksi tulleen ajatuksen:

”Vallalla on taipumusta turmella ihmistä ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Suurmiehet ovat melkein aina pahoja ihmisiä jopa silloin, kun he käyttävät vaikutusvaltaansa ja auktoriteettiaan hyvään. Kaikista tekijöistä, jotka turmelevat ja alentavat ihmistä, valta on pysyvin ja voimakkain”

Valta on hyvä renki mutta huono isäntä

Mutta jotta vallan käyttö voisi muodostua hyviä asioita edistäväksi tekijäksi, tulee valta ymmärtää luonteeltaan keinona. Ei siis tavoitteena tai itsetarkoituksena. Historiassa on kirjo vallankäyttäjiä, jotka ovat epäonnistuneet siitä syystä, että heidän käsityksensä vallasta olivat niin vääristyneitä ja väärällä tavalla yksinkertaistettuja. Johtajan tulee ymmärtää oikein rooliinsa kuuluvat kolme v:tä: valta, vastuu ja velvollisuudet.

Vallan voi jakaa määrääväksi vallaksi ja yhteiseksi tai jaetuksi vallaksi.

Jaetussa vallassa vallankäyttö on ennen kaikkea yhteisen vastuun ottamista. Ei sen sanelemista, kuinka asiat olisi tehtävä. Siitä huolimatta, että yhteisellä vallalla on yhteisön toiminnassa merkittävämpi potentiaali kuin määräävällä vallalla, vallankäyttäjät ovat yleensä haluttomia luopumaan määräävästä vallasta. Jaettu valta ei tarkoita sitä, että johdolle jäisi sen seurauksena vähemmän valtaa, vaan sitä, että valta on aidosti kaikkien valtaa. Jaettu valta yhdistää yhteisön ihmisten halua ja tahtoa tehdä, kasvaa ja kehittyä yhdessä, mikä varsinkin TPO-ympäristössä on toimivin ja tavoitelluin tilanne.

On tärkeää ymmärtää, että johtajaksi ei vain synnytä. Ihmiseksi ja johtajaksi kasvetaan. Jaettuun valtaan pyrkiminen vaatii ainakin minulta jatkuvaa kasvamista ja kamppailua oman egon ja johtajuuden ytimen, nöyryyden, välillä.

3. VALTA ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ? On arveltu, että ihmiset tarvitsevat valtaa, koska he eivät voi luottaa vaistoihinsa kuten eläimet. Ihmiset tarvitsevat valtaa, jotta he voivat selviytyä omista ja yhteisistä haasteistaan ja ongelmistaan. Sanotaan, että vallankäyttö on välttämätöntä, jos halutaan, että toiminnalla on tavoitteet.

Onko siis olemassa toimivaa organisaatiota/ryhmää, jossa valtasuhteita ei ole ?

Teatterikentällä on yksi esimerkki ”vallattomuuteen” pyrkivästä toimintamallista: Devising-metodi. Karkeasti suomennettuna: ryhmälähtöinen tapa tehdä teatteria. Vakiintuneet kannattajat vannovat ettei kenelläkään ryhmässä ole valtaa jolloin vastuu on yhteinen. Itse olen päässyt kokemaan useammankin devising-metodia mukailevan esityksen synnyn ja kaikissa näissä tilanne on kriisin kautta päätynyt siihen, että joku ottaa johtajuuden käsiinsä. Voihan olla, että myös onnistuneita kokeiluja on tapahtunut, mutta itse väitän, että valtarakenteet ovat syvällä meissä ihmisissä ja puuttuminen aiheuttaa väkisin jonkinasteisen kriisin. Siitä onko kriisi sitten huono vai hyvä asia voidaan keskustella toisella kertaa!

Sanna Saarela