tunteet.gif

"Tunteet pakottavat meidät virittämään järkemme äärimmilleen."Bertolt Brecht

" - ihmettely on ensimmäinen passioista."Rene Descartes

Vuoden tutkimusteema: Tunteet

Tutkimussuunnitelman esitykset:Yksinäinen ratsastajaRandomly seeking GiselleOmatuntoTake Away Al-Muna - Stories of Love and Misery

Työpajat ja esitysdemonstraatiot:TYÖPAJA I: Yhteiskunnallinen näkökulma tunteisiinTYÖPAJA II: Yhteisötaide ja tunteetTYÖPAJA III: Esitys ja tunneKaupunki näyttämönä: Richard III 1.2.

Muut tapahtumat:Tunne -klubit Dubrovnik Lounge & Lobby:ssaTunteet -festivaaliLukupiiriJumppakerho

Tutkimusvastaavat: Titta Halinen, Katariina Numminen ja Jonna Wikström

1. TUNTEET - TUTKIMUSSUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT

Tunteet -tutkimussuunnitelman lähtökohtana on yhteiskunnallinen näkökulma tunteisiin ja tunteiden esittämiseen ja esiintuloon esityksissä.

Tutkimussuunnitelma lähtee liikkeelle olettamuksesta, että tunteet eivät ole annettuja ja ikuisia, aina ja kaikkialla samoja, eivät todellisuudessa eivätkä esityksissä, vaan muuttuvia, kulloisenkin yhteiskuntarakenteen luomia tai ainakin säätelemiä - ja myös mukana säätelemässä ja luomassa tuota yhteiskuntaa. Vaikka tunteet olisivatkin universaaleja tai ihmisen biologiaan perustuvia, ovat ne muodot, nimet, arvovaraukset, ilmaukset, jotka ne saavat, aikaan ja paikkaan sidottuja.

Tunteet eivät ole yksityinen, viaton, ulkoisesta todellisuudesta irrallinen oma maailmansa, vaan "henkilökohtainen on poliittista." Tunteilla meitä hallitaan, - ja tunteilla me hallitsemme.

Jos tunteet eivät ole ikuisia, eivätkä viattomia, on myös esityksillä rooli ja vastuu siinä, millaisia tunteita esitetään, millaisessa tunneilmastossa eletään. Taide ei vain heijasta tai kuvaa todellisuutta, vaan on myös itse osa todellisuutta ja synnyttää todellisuutta koko ajan.

Tunteen ja järjen dikotomia on jo moneen kertaan todettu kestämättömäksi. Tunteet -tutkimussuunnitelma ei asetu tunteiden tai järjen puolelle tai kumpaakaan vastaan, vaan haluaa pikemminkin kyseenalaistaa niiden vastakkainasettelua - ja tutkia sitä, miten usein tunne ja järki löytyvät toisistaan ja naamioituvat toisikseen, ovat toisensa. Mitä on tunteen järki ja järjen tunne.Emme tiedä, tarvitsemmeko enemmän vai vähemmän tunteita, mutta ehkä monisyisemmän ymmärryksen siitä, mitä tunteita on olemassa, millaisia ne ovat ja miltä ne voivat näyttää, ja monisyisemmän näkemyksen tunteista esityksessä. Tarkempaa ajattelua, rikkaampaa ilmaisua, tarkempaa näkemystä katsojan ja esityksen tunnevaihdosta - tarkempaa tuntemista.

Tunteet usein ymmärretään aidoimmaksi ja väärentämättömimmäksi osaksi ihmisessä. Romantiikan ajalta peräisin oleva käsityksemme näkee tunteet usein luonnonvoiman kaltaisina, ja tätä käsitystä ruokkii suuri osa populaarikulttuuria. Samaan aikaan se, miten meidän tunteemme ja niiden manipulointi on osa vallitsevaa järjestystä, on yhä ilmeisempää. Onko se niin, olemmeko tunteidemme vietävissä? Tai, vaihtoehtoinen kysymys: kenen intressissä on tukea sitä käsitystä? Tekeekö naiivi käsitys tunteista meistä helppoja saaliita?

Tunteet -tutkimussuunnitelmassa olemme kiinnostuneita ennen kaikkea tunteiden näyttämöllisyydestä, teatterillisuudesta, esityksellisyydestä - tunteista esityksinä, esityksen ja tunteiden yhteydestä.

Tunteet, tai ainakin niiden muodot ja ilmaukset, ovat opittuja. Tunteissa on, arjessakin, mukana näyttämöllinen, esittävä aspekti: raivokohtaus, itku, liikutus ovat esityksiä, jotka useimmiten esitetään jollekulle, vähintään sisäiselle yleisölle. Tunteessa on mukana usein kaksi: tunneilmaus ja toinen, tarkkaileva katse. Itkevä lapsi, joka katsoo itseään peilistä, on ehkä arkkityyppi tuntevasta ihmisestä. Tomas Kulka analysoi kitschin kokemusta, ja kirjoittaa että siinä on läsnä kaksi kyyneltä; ensimmäinen kyynel on liikutusta lapsesta kedolla tms. ja toinen kyynel on liikutus omasta tunnereaktiosta. Onko tämä tunteiden kahtalaisuus mukana kaikessa tuntemisessa?

Psykoanalyysissa on peitetunteen käsite, ts. tunne jota ei haluta tai osata myöntää, piilotetaan itseltä jollain hiukan helpommalla (esimerkiksi syyllisyydellä piilotetaan viha, tai säälillä kateus). Toisin sanoen tunteet valehtelevat, tunteet näyttelevät.

Tunteet -tutkimussuunnitelma rakentuu olettamukselle, että tunteiden oma esityksellisyys tekee niistä erityisen aiheen esitykselliselle tutkimiselle.

2. TUTKIMUKSEN AIHEPIIRIT JA ALUSTAVIA KYSYMYKSIÄ

Olemme inspiroituneita uuden aivotutkimuksen peilineuroneista ja peilausteorioista. Peilineuronien tutkijat väittävä, että ihmisen aivot ja ajattelu ovat muotoutuneet matkimalla ja matkimisen ja peilaamisen ympärille. Marco Iacobonin esittelemän peiliteorian mukaan jonkin toiminnan katseleminen aktivoi meidän aivoissamme ja jopa kehossamme samat alueet kuin sillä joka toimintaa varsinaisesti tekee, ikään kuin matkimme tai toistamme automaattisesti, sisäisesti, toisten ihmisten tekemiset. Peilaamme koko ajan, ja tähän peilaamiseen ja matkimiseen perustuu oppiminen, yhdessä toimiminen, kyky empatiaan. Teoria myös ikään kuin selittää sen, mitä teatteria katsoessa tapahtuu, ja teatteri -matkimiseen ja matkimisen katsomiseen perustuva taidemuoto - asettuu aitiopaikalle, prototyypiksi kaikesta ihmisajattelusta.

Bertolt Brechtin ajatus oli että esittämällä voi oppia. Samaa sanoo peilineuroniteoria: esittämällä, osaan asettumalla voi oppia - ja itse asiassa tuo esittäminen ja osaan asettuminen on jo käynnissä kaiken aikaa, ajatellessamme ja yrittäessämme ymmärtää toisen toimia me päässämme ja hermosoluillamme esitämme, matkimme toista, toistamme saman kuin mitä toinen tekee, näyttelemme.

> Miten hyödyntää peilineuroniteoriaa esityksessä? > Voiko esittämällä oppia - voiko esittämällä oppia mitä tahansa? Voiko oppia tunteita, tunteista? > Miten hienosyisillä keinoilla voisi esityksen ja katsojan vuorovaikutus pelata? > Mitä jos esitys tai katsoja tulevat tietoiseksi peilaamistapahtumasta - katoaako peilaamisen magia vai muuttaako se muotoaan?

2.2.TUNNE, ESITYS, KATSOJA

> Ovatko tunteet tekijän vai katsojan asia? esiintyjän vai katsojan? > Mikä on esitysten osuus, esitysten vastuu siinä miten tunteet ymmärretään ja miltä tunteet näyttävät, miten niitä kuuluu ilmaista, miltä niiden tulee tuntua? > millaista tunneopetusta teatterissa ja esityksissä annetaan? > Mikä on esitysten merkitys ja vastuu tunneilmaston luojana; millaisia tunteita teoksemme synnyttävät?

"Vanhassa" teatterissa päämääränä oli "pitää peiliä luonnon kasvojen edessä" ja esimerkiksi näyttää miten epäilyn ja vihan mekanismi toimii kuten vaikka Shakespeare näyttää Othellossa. Taideteoreetikko Nicolas Bourriaudia seuraten voisi ajatella että nykytaiteessa tärkeää ei ole niinkään aihe (viha ) vaan se millaista suhdetta, millaista ihmistenvälisyyttä teos luo; millaisia suhteita teos luo itsensä ja katsojan väliin ja ennen kaikkea katsojien väliin. Eli, vihan mekanismin kuvaamisen sijasta bourriaudlainen teos voisi olla esimerkiksi yritys vihattoman tilan luomiseen, tai antaa tilaisuuden katsojalle luvan kanssa vihata tai alistaa. Esitys ei siis kuvaa ja heijasta todellisuutta, vaan esityksen voi ymmärtää vastauksena todellisuudelle. Jos esitys on vastaus todellisuudelle, se voisi sisältää toisenlaisia tunteita, vastatunteita, olla arkielämän tunteista vapaa vyöhyke taikka mitä muuta tahansa.

> Onko katsoja vapaampi relationaalisessa taiteessa tuntemaan mitä haluaa? Onko tuo vapaa katsoja myös heitteille jätetty katsoja, itse vastuussa tunteista ja tuntemuksista, joita teos herättää? > Ele teatterin perusyksikkönä; mikä on eleen ja tunteen suhde? > Manipulaatio, salainen tunnevaikuttaminen vs. tunteiden läpinäkyvyys esityksessä. > Onko esitys paikka jossa on lupa tuntea mitä tahansa? > Teos tunteista vapaana vyöhykkeenä. Modernismin kaiku: voiko tekijä vapauttaa teoksen omista tunteistaan? > Mikä esityksessä ensisijaisesti tunnetta luo ja kuljettaa (dramaturgia, tila, esiintyjä, rakenne...)? > Millaista tunnekäsitystä esitykset luovat - sisältävätkö draamateatteri, nykyteatteri, esitystaide implisiittisen tunneteorian?

2.3. BRECHTIN TEORIAT INSPIRAATIONA

Brechtin mukaan tulisi teoksen herättämien tunteiden johtaa järjen käyttöön ja toimintaan eikä vain tunnemyrskyyn. Toisin sanoen, esitysten ei tulisi olla vain tunteilla herkuttelua, vaan myös johtaa toimintaan. Brechtin mukaan vallitseva aristotelinen dramatiikka nostatti tunteet ja kulutti ne loppuun, ja vastapainoksi eeppisen dramatiikan ja teatterin tuli saada katsoja tietoiseksi itsestään ja tunteistaan, tarjota myös älyllinen haaste, ei vain heittää katsojaa tunteen vietäväksi. Herättää tunteita, jotka myös johtavat johonkin. Samoin tuli esittää maailma - ja niin muodoin myös tunteet - muuttuvina ja muutettavissa olevina, ei ikuisina.

> Mitä Brechtin ajatukset voisivat tarjota nykyteatterille ja esitystaiteelle? Kriittinen katsominen, josta Brecht puhuu, missä sellaisen paikka on osallistavassa esityksessä - ovatko osallistavuus ja kriittisyys toisensa poissulkevia? entä tunne ja äly? > Ovatko kaikki tunteet taiteessa viihdyttäviä?

2.4. TUNTEET JA NYKYAIKA, spektaakkeli, elokuvallisuus, osallisuuden kultti

Guy Debord: "spektaakkeli ei ole kuvien kokoelma vaan ihmisten välinen yhteiskunnalllinen suhde, jonka kuvat välittävät." Tunteet ja ihmisten väliset suhteet ovat tietenkin aina olleet kodifioituja, säänneltyjä, saaneet muotona vallitsevista ideologioista. Onko nykyajan medioiden vallitsema ja välittämä todellisuus olennaisesti uudenlainen tilanne ihmisen kannalta, jotain laadullisesti uutta?

Näemme itsemme, toisemme, elämämme ja tunteemme suhteessa ulkoa tulleisiin malleihin ja ideaaleihin, kuvien välityksellä: koti verrattuna sisustuslehteen, rakkaus verrattuna elokuvaan jne. Kysymme itseltämme: tuntuuko tämä nyt siltä miltä tämän kuuluu tuntua?

Nykyistä kulttuuria on kutsuttu elokuvalliseksi kokemisen tavaksi (cinematic experience): elokuva ja tv-kuva vaikuttaa tapaamme nähdä, ajatella, kuulla, nähdä unia. Itse havaintomme rakenne on median ja elokuvallisuuden läpäisemiä.

> Miten tuo elokuvallisuus vaikuttaa elämään? elävään esitykseen?

Nykymaailma perustuu osallisuuteen. Olemme osallisia spektaakkeliin, kapitalismiin, osallisia television visasta ja kisasta, osallisia talouteen osakkeiden ja lainojen kautta. Osallisuus ei tietenkään välttämättä tarkoita todellisia vaikutusmahdollisuuksia, vaan sen voi ymmärtää vain uudeksi riiston muodoksi, riiston joka ei perustu enää ulkoiseen pakkoon, vaan sitouttamiseen. Ihmisten tunteet on itse asiassa entistä enemmän vallan pelikenttä; ei yksityinen vyöhyke vaan eturintama.

> Onko "osallisuustaide" pinnallinen trendi, todellisuuden imitointia vai onko se tarpeen juuri siksi että siinä myös reflektoidaan tätä osallisuuden kulttuuria jossa elämme? > Kriittinen katsoja vs. osallisuus. Onko brechtiläinen kriittisen katsomisen vaatimus yhä relevantti tänään? Miten sen voisi toteutua nykyesityksessä? > Spektaakkelin yhteiskunta ja tunteet. > Elokuvallinen kokemus ja tunteet. > Esitysten mahdollisuus uuden tunne-elämän ja uudenlaisten ihmistenvälisten suhteiden, Guattarin "kolmannen ekologian" kehittämisessä? > Tunneilmastonmuutos: millaista on tunne-elämä lopun aikoina, katastrofia odotellessa, katastrofin normalisoituessa?

3. METODEISTA

Tunteet -vuoden päämääränä on todellisuuden tutkiminen taiteella, esityksen keinoin. Tunteet ovat tutkimuksen kohde, tutkimuksen metodina on esitys. Tuo "todellisuuden tutkiminen esityksellä" ei kuitenkaan ole mikään valmis metodi, vaan vaatii joka kerran sekä todellisuuden, tutkimuksen että esityksen uudelleenmäärittelyä, ja vaatii erikseen täytäntöönpanoa, konkreettisia keinoja ja valintoja. On kysyttävä, mitkä ovat ne tekijät jotka erottavat sen mistä tahansa esitystoiminnasta - ja kuitenkaan kysymys ei ole mistään kvasitieteellisestä mitattavuudesta tai tietyn tekemisen tai esitysten tyylin sekoittamisesta tutkimukseen. Mitä "todellisuuden tutkiminen esityksellä" on, on jokaisen prosessin, tekijän, teoksen luotava oma polkunsa, tulkintansa, metodinsa. Tässä joitakin suuntalinjoja tutkimukselle tunteet -vuonna:

1. Rajaaminen. Tunteet -tutkimussuunnitelmissa työpajoilla, projekteilla, esityksillä on aihe, tutkimuskysymys, joka on rajattu ja pohdittu ja selkeä.

2. Lähtökohdassa pysyminen, tarkkuus ja sinnikkyys: projekteilla, esityksillä, työpajoilla jne on tutkimuskysymys, ja prosessien aikana tuossa kysymyksessä pysytään, tai sitä täsmennetään, pohditaan, tai se tarvittaessa uudelleenmuotoillaan tai muutetaan toiseksi. Tärkeintä ei ole "kunhan tulee jotain", vaan että tulee jotain suhteessa kysymykseen.

3. Tutkimustulosten julkisuus ja jaettavuus, raportointi, reflektointi -esityksessä ja esityksen oheismateriaaleissa -esityksen jälkeen, teksteinä ja keskusteluissa

4. Tunteet -vuosi pitää sisällään monenlaisia hankkeita. Ideana on kuitenkin, että erilaiset tekijät, projektit ja prosessit olisivat tekemisissä toistensa, tartuttaisivat toisiaan, saisivat inspiraatiota ja keskusteluapua toisiltaan. Eri projektien kysymykset ja metodit ovat ja saavat olla erilaisia.

5. Tutkimus ja tutkivat esitykset voivat olla minkä näköistä tahansa, edustaa mitä esityksen lajityyppiä, tyylilajia tahansa.

6. Kokeellisuus. Filosofi Tuomas Nevanlinna ehdottaa, että yksi taiteellisen tutkimuksen piirre olisi kokeellisuus. Koeasetelma, kokeet ja niiden raportointi ei ole Tunteet -vuoden esitysten tai prosessien vaatimus, mutta kokeen idea ja asenne toistuu siellä täällä eri muodoissa vuoden aikana.

7. Katsoja. Lähtökohtien avaaminen katsojalle, katsojien ottaminen tutkijoiksi. Karrikoiden: katsoja on pikemminkin tutkija ja esitys tai esiintyjä koekaniini, kuin toisinpäin. Tai: katsoja tutkija ja koekaniini, esitys koejärjestely jossa katsoja voi itseään ja elämää tutkia.'

8. Dokumentaarisuus ja avoimuus todellisuudelle. Ainakin osa Tunteet-vuoden toiminnasta tapahtuu todellisuudessa, kaupungilla. Monien projektien lähtökohta on dokumentaarinen, aiheena on todellisuus suoraan.

[Category number='-1' method='excerpt' order='desc' id='38' orderby='date']