Toiminta-ajatus
Todellisuuden tutkimuskeskus on esitystaiteen ammattilaisten talli, jonka ydinajatus on vallitsevan todellisuuskäsityksen kyseenalaistaminen. Mitä todellisuus on? Miten voimme havaita, kokea, määritellä, kuvata, heijastaa, välittää tai esittää sitä? Todellisuuden tutkimuskeskuksessa nämä kysymykset kohdataan ennen kaikkea etsimällä uusia, luovia tapoja tehdä esityksiä. Esitykset ovat tutkimuksemme väline ja hedelmä.
***
Yhdistys perustettiin vuonna 1998. Aluksi se toimi Kallion Teatteri -nimisenä, ja keskittyi toiminnassaan paikalliseen yhteisötaiteeseen Helsingin Kallion kaupunginosassa. Vuonna 2001 yhdistys muutti pois Kalliosta, laajensi näkökulmansa paikallisesta universaaliksi ja vaihtoi nimensä Todellisuuden tutkimuskeskukseksi. Sen jäseninä on tällä hetkellä kaksikymmentä kokenutta teatterialan ammattilaista; ohjaajia, käsikirjoittajia, dramaturgeja, näyttelijöitä, tanssijoita, muusikoita ja koreografeja. Varsinaisen jäsenistön lisäksi produktioihimme osallistuu vuosittain 15 - 50 vierailijaa eri aloilta.
Toimintamme ydin on taiteellinen tutkimus. Taiteellinen tutkimus vaatii pitkäjänteisyyttä, altistumista elinpiirissämme liikkuville ilmiöille ja innovatiivisuutta itse taidemuotoa, esittämistä kohtaan. Sen lisäksi että taide viihdyttää, se avartaa näköaloja ja toimii yhteiskunnan ja ihmiskunnan peilinä. Että taide - tässä tapauksessa esittävä taide - voisi lunastaa nämä korkeat päämäärät, on sen parissa työskentelevien ihmisten pystyttävä pitämään mielensä auki. Me yritämme kaikkea tätä, mutta usein olemme totunnaisuuksiemme ja henkilökohtaisten rajoituksiemme kahlitsemia. Olemme pienempiä kuin haluaisimme olla. Siitä huolimatta osaamme haluta suuria.
Vaikka monella meistä on juuret teatterissa, mikä toki näkyy, vie esitystaiteellinen tutkimus meidät usein ei-kenenkään-maalle. Taiteen kentässä se tarkoittaa harmaata aluetta uuden teatterin, tanssin, performanssin, kuvataiteen, yhteisötaiteen, musiikin ynnä muun välimaastossa. Laajemmin ajatellen liikumme taiteen, filosofian, politiikan, tieteen ja terapian välisillä raja-alueilla. Teemmekin yhteistyötä muiden taiteilijoiden, teatteriryhmien ja -instituutioiden sekä taiteen ulkopuolisten, todellisuuden luonteesta kiinnostuneiden tahojen kanssa.
Todellisuuden tutkimuskeskuksella ei ole omaa näyttämöä, lukuunottamatta todellisuutta itseään. Esitykset tapahtuvatkin mitä moninaisimmissa ympäristöissä: kaupunkitilassa, yksityisasunnoissa, teattereissa, taidemuseoissa, virtuaalitodellisuudessa, jopa katsojan mielessä.
***
Päämääränämme on herättää uteliaisuutta todellisuutta kohtaan. Mielestämme maailma ei ole valmis. Meistä taiteen tulisi luoda tilaa ajattelulle, toiminnalle ja olemiselle; sen tulisi ruokkia niin yhteiskunnan, olemassaolon kuin taiteen itsensä konventioiden kyseenalaistamista. Haluamme työskennellä kohti sellaista taidetta ja yhteiskuntaa, joka sallii enemmän tilaa unelmille ja uusille mahdollisuuksille.
